Onnea ja enkeleitä

”Kuiskasin: Saavu vaan, saat yllesi taivaan,
jalkojes alle maan.
Saavu vaan.
Voimallaan, Hän lupaa sua kantaa,
suurilla harteillaan. Saavu vaan”

Vastasyntynyt on odotettu ja tervetullut. Vauva on syliin sopiva ja kainaloon  mahtuva. Niin pieni. Ja sittenkin, juuri kaikkein pienin painaa eniten, sillä sylissä on lapsen koko elämä ja tulevaisuus. Painaahan se. Vastuu ei ole kevyt kantaa.
Rakkaus lapseen keventää painoa kyllä, mutta ajoittain suuremmat käsivarret,  leveämmät hartiat, ovat tarpeen. Sellaiset, jotka kannattelevat  myös vanhempia.

”Maailma muuttui, kun sinut sain syliini,
etäisyys Luojasta sentillä lyheni.
Sun puhtaista kasvoistas huomaan likani.
Se erotus ristillä annettu on anteeksi”

Kun tuttuun  perheeseen syntyy lapsi, toivotan lapselle ja koko perheelle aina onnea ja enkeleitä. Onnea ei ole koskaan liikaa ja pienen ihmisen suojelemiseen me tarvitsemme enemmin kuin itsemme.
Elämä ei ole hallittavissa etukäteen. Se on paitsi pakahduttavaa iloa, rakkautta ja
toteutuneita unelmia, myös väsymistä, kompastumista ja särkymistä. Enkelit muistuttavat meitä sellaisesta todellisuudesta, johon ymmärryksemme ei yllä.
Ne tuovat viestiä meitä paljon suuremmasta suojelijasta.

Perheemme pienimmän lapsenlapsen kastejuhlassa kummisetä lauloi omalle lapselleen vuosia sitten tekemänsä laulun, nyt kummitytölleen. Serkkujoukko kuunteli rauhassa, vain jalat heiluivat kappelin tuoleilla kaikilla musiikin tahtiin. Vauva katseli elämää ympärillään suurin silmin.

Kastejuhlan lopussa isot veljet solmivat vaaleanpunaisella kastemekon nauhalla pikkusiskon mekon helman lujasti kiinni. Ei niin pyhää hetkeä, ettei siihen pientä jekkua mahtuisi. Haluan ajatella, että katsellessaan lasten touhua, enkelit levittivät siipensä ja hymyilivät hiljaa.

Jumala rakastaa kaikkia rasavilleja ja heidän perheitään ja haluaa lähettää enkelinsä
suojelemaan ja varjelemaan ihan jokaista.

Kirsi Härme