Armas aika

Näin kauniina keväisenä päivänä mielessä alkaa helposti soimaan suvivirsi:” Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.” Totta, sinivuokot ja valkovuokot kukkivat, samoin kuin leskenlehdet. Kohta on kielojen vuoro.
Suvivirsi tuo mukanaan sisimpääni aina lämpimän tuulahduksen. Se tuo mieleen muiston ala-asteelta, kouluajoilta. Silloin kouluvuoden päättävä kevätjuhla vietettiin kirkossa. Yllä oli kevätjuhlia varten hankittu uusi mekko. Ja kaikki ihanat luokkakaverini ja muut koululaiset olivat iloisissa tunnelmissa. Olihan koulu nyt päättymässä. Kevätjuhlassa viimeisenä oli vuorossa suvivirsi. Me lauloimme sen riemuiten kovaan ääneen. Kun sen alkutahdit alkoivat soida, täytti sydämen ihana tunne kesästä, kesälomasta. Tuo virsi oli merkki siitä, että nyt koulu loppuu ja päästään kesälomalle. Pitkälle ihanalle kesälomalle. Oi, mikä ihana vapauden tunne.
Toki vielä kirkosta palasimme yleensä juosten koululle. Siellä oli vielä todistusten- ja hymy patsaan jako. Sitten hyvän kesän toivotus ja pääsimme kesälaitumille. 
Vieläkin kun laulan suvivirttä tai kuulen sen, mieleni valtaa tuo sama ihana, lämmin tunne, mikä oli silloin lapsena, kun se laulettiin kevätjuhlassa kirkossa.
Tuo virsi on ollut tuttu niin monelle sukupolvelle. Onhan se tullut virsikirjaan jo vuonna 1701. Silloin se alkoi näin:”Jo joutu armas aica ja Suwi suloinen. Joll caunist caiken paican Caunistaa cuckainen. Nyt armas Auring meitä Taas lähte lähemmäx.” Tosin se oli kyllä silloin kirjoitettu fraktuuralla, kauniilla koukeroilla, jota ei ole ihan helppoa lukea. Toivon, että moni tuleva sukupolvi saa vielä laulaa riemukkaasti suvivirttä luoden muistoja, lämpimiä muistoja, jotka vievät takaisin aikaan, jolloin kesä tuntui niin pitkältä ja lämpö auringon siunaustaan soi. 
Sari Lahdenranta
Pappi, Someron seurakunta