Someron seurakunta järjestää monenlaista toimintaa kaikenikäisille
Tutustu toimintaamme laajemmin sivulla Toimintaa ja tapahtumia. Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Tutustu toimintaamme laajemmin sivulla Toimintaa ja tapahtumia. Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Monet pitävät sellon ääntä yhtenä kauneimmista instrumentin äänistä. Sellomusiikin äärelle pääsee tulevana sunnuntai-iltana, kun Porin Palmgren-konservatorion sellonsoiton lehtori Aki Yrjä pitää tuolloin soolokonserttinsa Someron kirkossa. Hän aloitti opintonsa Salon musiikkiopistossa ja jatkoi tämän jälkeen opintojaan Turun konservatoriossa sekä Turun ammattikorkeakoulussa. Hän on täydentänyt opintojaan myös useilla mestarikursseilla. Opetustyönsä ohessa Aki Yrjä konsertoi monissa erilaisissa rytmi- ja taidemusiikin orkesteri- ja kamarimusiikkikokoonpanoissa.
Kiitos antamastasi ajasta sinulle Someron seurakunnan vapaaehtoinen; omaystävä, kerhonvetäjä, tiekirkko-opas, kuorolainen, kirkkokahvittaja, työryhmän- tai johtokunnan jäsen. Tervetuloa vapaaehtoisten kiitosiltaan 21.1. klo 18 srk-keskukselle.
Istutaan alas rupattelemaan ja syömään.
Vanhan Testamentin väkevien tekstien äärellä
Kaija Parko, Mirja Honkanen ja Sonja Priimägi - lukijat
Vesa Toukkari - musiikki.
Vapaa pääsy.
Tilaisuuden tallenne näytetään seurakunnan YouTube kanavalla Runebergin päivänä 5.2. kello 15
Arkea ja juhlaa
Kuvia ja tarinoita 1950- ja 1960 luvun Somerniemeltä.
Manu Kärjen kertomana.
Kahvitarjoilu
Nainen, anna itsellesi tunti omaa aikaa.
Kutsumme sinut aamukahville kohtaamaan elämän eri osa-alueita ja elämän keskeisiä kysymyksiä.
Vieraana Marika Haapala, musiikki Juha Heikkilä.
Kahvit klo 9.30, ohjelma klo 10.
Tilaisuuden hinta 5 €
järj. Aamukahvityöryhmä