Sydämen puhetta Jumalan kanssa

Onpas vaikeaa tämä rukoileminen.

Näin ajattelin nuorena, suunnilleen yläkouluikäisenä. En tiennyt, mitä ja miten rukoilla. Mitä enemmän sanoja, sen parempi, ajattelin. Sitten oli enää löydettävä ne parhaimmat ja täydellisimmät sanat, joilla rukoilla. Jos nyt saisin istua tuon tytön viereen, sanoisin hänelle: Ei mitään hätää. Voit olla vaikka ihan hiljaa, Jumala kuulee kyllä. 

Joskus on tosiaan vaikea löytää sanoja rukoukselle. Ei oikein tiedä, mitä sanoisi. Voi olla vaikeaa sanoittaa omia tunteita ja ajatuksia. Toisinaan ei edes tiedä, mitä pyytäisi. Silloin rukous voi purkautua huokauksena: Jeesus, auta, armahda. Rukouksessa Kristuksen armo ja rakkaus koskettaa sydäntä. Sydän kuulee kuiskauksen: Älä pelkää, usko ainoastaan.

On lohdullista, että Jumala tietää huolemme ja pyyntömme jo ennen kuin olemme sen häneen eteensä tuoneet. Hän tuntee ja tietää sinut ja minut. On oikeastaan helpottavaa, että minun ei tarvitse tietää, miten elämän pitää mennä. Rukous on luottamista Jumalan huolenpitoon ja rakkauteen. Rukous on luottamusta siihen, että Jumala kuulee huutoni, sen sydämeni hiljaisimmankin huudon.  

Isä meidän-rukouksessa Jeesus opettaa meitä rukoilemaan: tapahtukoon sinun tahtosi. Sinun tahtosi. Ei minun. Jumalan tahtoo suostuminen voi olla vaikeaa. Välillä voi olla vaikea ymmärtää, millä tavalla ja miksi juuri näin, Jumalan tahto toteutuu maailmassa. Aina rukouspyyntömme eivät toteudu sellaisenaan. Saamme kuitenkin luottaa siihen, että Jumala tahtoo meille hyvää. Siihen on hyvä nojata. Kuten Katekismuksessa sanotaan, Jumalan armollinen tahto tapahtuu varmasti ilman rukoustammekin. Jumala haluaa, että käännymme hänen puoleensa. Kristus jätti kärsimyksessään itsensä Jumalan käsiin. Kristus kutsuu meitä rukoilemaan. Hän rohkaisee meitäkin jättämään asiamme Jumalalle. Hän kehottaa rukoilemaan Jumalaa hänen nimessään. Jo silloin, siinä hiljaisimmassakin rukouksessa, Kristuksen armo ja rakkaus täyttävät sydämemme. Ilo siitä, että rukoukseni on kuultu. Ilo siitä, että minua kannetaan.

Sari Pehkonen
pappi, Someron seurakunta