
Lisää hartauksia
Tuleva 2. paastoajan sunnuntai on jo melkein täällä. Muista! Tai…älä muista.
Päivän nimitys tulee psalmin (Ps. 25) pyynnöstä ”muista minua”, Reminiscere. Siihen liittyvät vahvasti rukous ja usko. Kun tuota kyseistä psalmia lukee voi myös todeta, että päivän toinen nimitys voisi olla ”älä muista”, (tähän joku hieno latinan käännös).
Eli suoraan sanottuna, muista hyvät tekoni ja minut, mutta älä muista syntejäni. Ilmiö on tuttu myös ihan arkielämässä. Ihmisinä me pyrimme pitämään yllä jotain hienoa versiota itsestämme ja yritämme lakaista ja piilottaa huonot puolet itsestämme. Vaikka osaisimmekin pitää kulisseja yllä, Jumala kuitenkin näkee kaiken. - Myös huonot puolet ja teot.
On hieno idea yrittää pitää ne erillään toisistaan ja panostaa jompaankumpaan enemmän, mutta todellisuudessa voi niitä olla vaikea erottaa. Kyseinen psalmi nostaa esiin jännitteen Jumalan armosta ja meidän heikkoudestamme. Me tiedämme, että synnit erottavat meitä Jumalasta ja siksi pyydämme Häntä keskittymään johonkin muuhun asiaan. Jumala on kuitenkin armollinen ja tietää meidän heikkoutemme. Onneksi Hän ei hylkää meitä, vaikka tunnustaisimme syntimme Hänelle. Psalmi 25 tuntuu kannustavan meitä tuomaan virheemme Jumalalle ja ottavan vastaan Hänen ikuisen armonsa. Muistetaan siis yhdessä kaikki virheemme ja syntimme. Tuodaan ne rohkeasti Jumalan eteen!
Carolina Tamsi, varhaiskasvatuksen ohjaaja
Someron seurakunta