
Lisää hartauksia
Ajatuksia naistenpäivään
Kansainvälistä naistenpäivää vietetään vuosittain maaliskuun 8. päivä. Silloin on hyvä pohtia sitä, millainen merkitys naisten tuella ja kannustuksella on toisilleen. Myös tänä päivänä käydään keskustelua naisten arjen erilaisista kuormittavista tekijöistä ja niihin liittyen riittämättömyyden tunteen kokemuksesta. Siksi toisen naisen antama tuki, ymmärrys, kannustus ja kiitos ovat äärimmäisen arvokkaita jokaiselle naiselle.
Naisen olisi hyvä muistaa kehua ja kannustaa niin itseään kuin toisiaankin. Olen huomannut, että avun antaminen ja osaamisen jakaminen, ja toisaalta toisen mielipiteen tai neuvon kysyminen ovat aina kasvattaneet myös omaa ymmärrystäni ja osaamistani. Lopulta olen saanut itse enemmän toista tukiessani.
On ilo kertoa siitä, kuinka kannustaen ja huolehtien minut ja kollegani Anni Kantonen on otettu vastaan Someron seurakunnan uusina työntekijöinä. Huolehtivat ohjeet ovat toistaneet viestiä, kuinka naisena on muistettava pitää hyvää huolta myös itsestä, ja osattava varata aikaa omalle perheelle ja läheisille, jotta voi ja jaksaa tehdä seurakunnan diakoniatyötä. “Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.” (1. kirje tessalonikalaisille 5:11)
Toivon jokaiselle naiselle riemullista naistenpäivää. Nautitaan siitä jokainen itsellemme mieluisalla tavalla yksin tai yhdessä toisten kanssa. Nainen, olet arvokas ja ihana juuri sellaisena kuin olet. Kiitä, onnittele ja halaa itseäsi, mutta ole myös valmis ottamaan vastaan turhia kursailematta kukat ja muut muistamiset, joilla rakkaat läheisesi tänä päivänä sinua huomioivat.
Iloa ja valoa naistenpäivään kaikille!
Sydämellisesti,
Anu Kemppi
Someron seurakunnan diakoniatyöntekijä