Varpaat savessa, siipien suojassa

>> Avaa virtuaaliset palvelumme tästä

https://www.someronseurakunta.fi/eta

YouTube-kanavallamme pääset osallistumaan livelähetyksiimme ja katsomaan tallenteita. Videot eivät ole tekstitettyjä.

MEITÄ KANNETAAN – Ajatuksia ja lauluja valoksi ja voimaksi Hanna Ekola vierailee naisten aamukahvitilaisuudessa la 20.4.2024 klo 10 Someron seurakuntakeskuksessa kahvit klo 9.30

SWINGING WITH THE SAINTS konsertissa kuullaan puuvillapeltojen musiikkia, afro-amerikkalaisia spirituaaleja uusin sovituksin. Alunperin orjien työlauluina lauletut melodiat ovat laajasti tunnettuja ja niiden sanoma kestää aikaa. Tutut Raamatun kertomukset saivat musiikillisen muodon jonka oli tarkoitus rohkaista ja vahvistaa uskoa elämän vaikeuksien keskellä. Kansallisoopperassa uransa alttolaulajana tehnyt Tiina Sinkkonen tulkitsee lauluja sekä suomen-, että englanninkielellä yhdessä pianisti/kanttori Eric-Olof Söderströmin, kontrabasisti Patrik Latvalan ja rumpali Thomas Törnroosin kanssa.

Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelman hinta 10 eur. Tervetuloa nauttimaan verevästä ja juurevasta musiikista.

Hiljaisen viikon ja pääsiäisen tapahtumat ovat luoneet myös paljon ajankohtaan sopivaa musiikkia. Yksi ajankohtaan sopivia klassisen musiikin "hittejä" on italialaisen Giovanni Battista Pergolesin (1710-1736) säveltämä teos Stabat Mater. Teos perustuu 1200-luvulta peräisin olevaan hymniin, mikä kertoo Marian kärsimyksestä poikansa ristin äärellä. Stabat mater on lyhenne sanoista “stabat mater dolorosa” (seisoi äiti tuskissaan). Tekstiä pidetään yhtenä vaikuttavimmista keskiaikaisista latinankielisistä runoista. Pergolesi sävelsi teoksen sopraano- ja alttosolisteille, jousille ja basso continuolle vuonna 1736. Teos valmistui vain muutama päivä ennen säveltäjän kuolemaa. Pergolesi menehtyi nuorena, vain 26 vuoden ikäisenä Pozzuolin luostarissa.

Tämä teos esitetään pitkäperjantaina 29.3. klo 15 Someron kirkossa. Teoksen esittää Turun vanhan musiikin soitinyhtye laulusolisteinaan sopraano Maikki Säikän sekä altto Sanna Kola.


Tiistaina 26.3. kello 17-19 seurakuntakeskuksella askartelua, leipomista, soittamista ja laulamista Martin musiikkikerhon kanssa sekä pääsiäishuone.

Tilaisuus sopii kaikenikäisille vauvasta vaariin.

Tervetuloa.

Seurakuntakeskuksen pääovista sisään ja astut pääsiäismaailmaan. Härkäläntie 1

Vauvakirkkoon on erityisesti kutsuttu vuonna 2023 kastettujen perheet. Kaikkia heitä ei välttämättä ole postitettu kutsu tavoittanut, mutta toivottavasti tieto on tavoittanut heidät.

Lämpimästi tervetuloa vauvakirkkoon Someron seurakunakeskukseen 10.3.2024 kello 15. Vauva on tämän jumalanpalveluksen kunniavieras, tuttujen ja turvallisten ihmisten lähellä hän aistii juhlan omalla tavallaan. Vauvakirkko on tehty lasten ehdoilla. Laulamme ja leikimme tuttuja lauluja, kunniavieraiden pienet askeleet saavat näkyä ja kuulua. Juhlassa meille esiintyy hämeenlinnalaisduo Sini&Simi.

Jumalanpalveluksessa luetaan kaikkien vuoden 2023 aikana kastettujen nimet. Saatte myös kastelinnun kotiin. Ennen kotiin lähtöä juodaan yhdessä kahvit ja mehut.

 

Naistenpäivää vietetään perinteisesti Somerniemellä erilaisissa tilaisuuksissa. Vuonna 2024 seurakuntatalolla kello 15 alkavassa tilaisuudessa lauletaan yhdessä ja kuullaan sonettimuotoisia runoja. Lauluja säestää Juha Wiskari. Kappelineuvosto huolehtii kahvituksesta ja yleisestä vastuusta. Marika Viljamaa pappina mukana.

Someron kirkossa järjestetään Ukrainan sodan vuosipäivänä 24.2.2024 kello 18 rauhanrukous ja kynttiläkulkue muualle haudattujen muistomerkille. Tilaisuuteen ovat kaikki tervetulleita rukoilemaan rauhan puolesta koko maailmaan. Mukaan voi ottaa oman hautakynttilän vietäväksi kulkueessa muistomerkille. Tilaisuus alkaa lauantain ehtookellojen soitua pyhän alkamisen merkiksi. Rauhanrukousta vetää Sari Lahdenranta, yhteistyössä MLL naapuri-toiminta, musiikista vastaavat Anne ja Pekka Leppälä ja Olli Salomäenpää. Tilaisuutta ei striimata.

Se tulee taas! Paikkakunnan isoin laskiaisrieha. Keskiviikkona 21.2.2024 kello 13-17 Havuharjulla. Pulkkamäki raikuu ja rannassa kaikuu. Paljon nähtävää ja koettavaa: nuotiolettuja, pelejä, loimutettua lohta, grillimakkaraa, kermavaahtokaakaota, rastirata, kynttiläpolku, ilmaisarpajaiset, talutusratsastusta, pilkkineuvoja ja tietenkin mäenlaskua pulkalla. Tilaisuus vietetään säässä kuin säässä, ohjelma muuttuu tarpeen mukaan.

Oma pulkka mukaan.

Tilaisuus on maksuton.

Yhteistyössä Someron kaupunki, Someron seurakunta, Paimionjokiyhdistys, partiolippukunta Marjatat ja Mikon Pojat, Mannerheimin lastensuojeluyhdistys; naapuri-toiminta, Eläkeliitto Someron yhdistys, Someron eläkkeensaajat, Suomen vapaa-ajankalastajat.

Tule mukaan koko perheen voimin!


 

Hannu Alasaarela

Joko joulukonserteista on toivottu? On siis aika arkisen aherruksen ja konserttimaailman. Jos haluat virittäytyä ranskalaisen kamarimusiikin tunnelmaan, niin siihen on oiva tilaisuus kun Someron kirkkoon saapuvat esiintymään Luomus-jousikvartetti sekä pianisti Hannu Alasaarela.

Konsertissa kuullaan kaksi teosta, Maurice Ravelin (1875 - 1937) nuoruuden teos, impressionistinen ja maalaileva jousikvartetto F-duuri sekä César Franckin romanttinen ja tunteikas pianokvintetto f-molli op. 14