Kotikirkko

Sunnuntaina vietämme Kynttilänpäivää.  Kynttilä kertoo valosta. Luomisessa Jumalan ensimmäiset sanat olivat: ”Tulkoon valo!”  Valo tuli, pimeys väistyi. Tämä ilmaisi  Jumalan olemuksen. Hän on valkeus. Kaikki on kirkasta hänen ympärillään. Hänen työnsä on hyvää.

Jumalan hyvyys loistaa kaikessa mikä on rakastettavaa. Jumala on rakkaus. Niinpä kun huolehdimme toisistamme, niin Jumalan valo pilkahtaa elämäämme. Ystävyys rohkaisee, rakentaa ihmisten  suhteita.  Hyvä olo lisääntyy, kun ihminen hyväksyy  ympärillään olevat. Näkee lähellään olevan myönteisenä. Tuottakaamme siis Iloa toinen toisellemme. 

Jumalan valo ylittää kaiken mitä voimme käsittää. Hänen voimansa, hänen kunniansa, hänen ihanuutensa, kaikki mitä hänessä on, on paljon enemmän kuin kukaan voi milloinkaan käsittää. Niinpä ei myöskään myönteisyyden jakamiseen tarvita rajoja. 
Jumala on meitä rakastanut, rakastakaamme siis toinen toistamme. 
. 
Rajat tulevat vastaan ainoastaan meidän puoleltamme. Emme jaksa, emme osaa, emme halua. Puutteittemme lisäksi esiintyy myös vakavampaakin, pahaa, vihaa, toinen toisensa halveksuntaa ja muuta pimeyden puuhaa keskinäisiä suhteita häiritsemään. 
Juuri näiden takia tarvitsemme alati uutta voimaa, uutta toivoa, uutta rohkaisua, anteeksiannon suomaa välien paranemista. Tämän hädän keskelle Vapahtajamme tuli antamaan apuaan. Hän kärsi Pontius Pilatuksen aikana. Hän kuoli ristin kuoleman meidän puolestamme. Hän toi sovinnon koko maailmaa varten. Hän toi valon, jota riittää kaikkialle. Niinpä mekin saamme ojentaa mielemme, kurottautua Jumalan antamaa tulevaisuutta kohti yhdessä toinen toisemme kanssa. Anteeksi antaen, uutta vapauttavaa yhteisymmärrystä hakien, keskinäisen kunnioituksen ja rakkauden ilmapiirissä. 

Pääsköön Jumalan valo poistamaan pimeyden. Olkoon kynttilänpäivän pieni liekki meille kertomassa Jumalan rajattoman rakkauden valkeuden kirkkaudesta. 
Kynttilänpäivän epistola: 1. Tim. 6:13–16
Matias Roto
Rovasti