Kirsi Härme

Sydämen muistot

Ystäväni kysyi minulta ihan yllättäen: ”millaiset muistot työvuosiltasi ovat tärkeitä, mitä luulet kantavasi sydämessäsi vielä keinutuolissa?”

Sen enempää yrittämättä ja kaivelematta, tärkeät muistot tulvahtivat mieleen valtoimenaan.

 

Enkelit

Perhekerhon aarrearkusta pilkistää jotain valkoista, kiiltävää ja kaunista. Se vaikuttaa arvokkaalta silkkikankaalta.

Kun avaan kannen, lasten seuratessa tarkkaavaisina vieressäni, sieltä lennähtää valkoinen höyhen. Kevyt, kuin aavistus. Höyhen laskeutuu kaikkein pienimmän kerholaisen viereen ja unohtuu siihen, kun nopeat sormet ovat jo ihmettelemässä, että enkelinmekkoko sieltä löytyy vai mikä.

Kaikkein kallein päivä

Tästä päivästä aina iloittiin ja isä siitä naureskellen muistutteli, kun olin lapsi. Tämä kaikkein kallein päivä on tammikuun 28. päivä. Se oli paitsi Kallen nimipäivä, myös isän syntymäpäivä. Tänä vuonna isän syntymästä on 111 vuotta. Nyt pappan nimeä kantavat ylpeinä neljä eri-ikäistä Kallea.

Miten löydän joulun syliin?

Lapsuudenkotini vinttikamarissa on komero. Sen nimi on pitkäkomero kai siksi, että se on koko talon pituinen, pitkä ja kapea. Ovi on peitetty paksulla ryijyllä, joka pitää huolen, ettei komeron kylmyys karkaa kamarin puolelle. Talvella siellä ei paljon käydä, vain silloin, kun on aika etsiä joulukoristeet.

 

Usko riittää.

Pääsiäisaamuna kodissamme on ihana aamupala. Keittiön pöytää koristavat keltaiset narsissit ja ruusut, sekä hennosti vihertävät koivunoksat. Pääsiäisruohoissa astelevat tiput ja puput. Keltaiset ja vihreät astiat odottavat jokaisen paikalla ja kaikkialta löytyy pääsiäismunia. Kaiken tämän kauniin ja aurinkoisen kattauksen keskellä loistaa paljon kynttilöitä. Kun astut aamulla keittiöön, olet keskellä pääsiäistä. ”Nyt se suuri päivä koitti”

Lapset ja linnut

Laita vaan takki naulaan.
Kengille on oma paikka
ja tossut voisit laittaa.
Isä pitää kädestä kiinni,
koska kynnyksen yli pitäisi päästä.
Voit jo irrottaa.
Saat ottaa toisen aikuisen kädestä
ja istua vaikka syliin.

Pientä pitää rakastaa

Päiväkerhon adventtiaika on ollut todellista matkantekoa kohti joulua. Aikaa on laskettu kynttilöillä ja valon määrällä. Joulukalenterissa eivät auenneetkaan luukut, vaan jokaisena päivänä tieltä katosi yksi kivi. Samalla Maria, Joosef, paimenet ja lampaat lähestyivät tallia. Lasten lähtiessä joululomalle matkaa oli vielä vähän jäljellä, mutta talli näkyi jo ja juhlan saattoi aavistaa.