Elina Mettovaara

Räsymatto

Puristelen räsymattoa terassilla sateisen harmaana päivänä. Lisää harmaata taivaalle, ajattelen, kun matosta lentää pölypilvi ilmaan. Olen kutonut maton kahdeksan vuotiaana, se on lapsen kokoinen, vähän kynnysmattoa suurempi. Reunat ovat kiemuraiset, värit kirkkaat. Äidin vanha, punainen paita. Vaarin siniset välihousut. Keltakukallinen pussilakana. Vihreä, monet leipätaikinat nähnyt esiliina. Miten hauskaa olikaan paukuttaa eri värejä yhteen, suunnittelematta. Kovin kauaa ei lapsi jaksanut yhtä väriä laittaa, raidat ovat kapeita.

ON THE ROAD

Tihkusateinen sunnuntaiaamu. Tätä nykyä ” ei niin kovin aamuvirkulle” aivan liian aikainen herätys. Parin kahvikupillisen jälkeen selkenee pää tiedostamaan päivän kulun: oikein mukava päivä tiedossa!

Pian ollaan jo auton ratissa, cd-levyltä soi Pekka Simojoen ja Exit-yhtyeen menevää gospelia. No niin, nyt jo ystävä viestittelee, että vois alkaa heräilemään. Vastaus: ”Ovellasi tuossa tuokiossa.”

Puun oksa

Tämän vuoden keväänä huomasin jostain syystä ihan erityisellä tavalla puiden lehtien kasvun ja ihailin niitä tämän tästä. Ehkä se johtui nopeasta kevään tulosta, jossa itse ei meinannut pysyä perässä. Kaipasin jatkuvasti luontoon, patikoimaan, melomaan, pyöräilemään. Teen sitä edelleen. Kaipaan, odotan suunniteltuja reissuja.