Hartaudet

Ensi sunnuntaina on Hyvän Paimenen sunnuntai. Jeesus sanoo, että hän on hyvä paimen, joka laittaa henkensä alttiiksi lampaittensa puolesta. Pääsiäisenä toteutui tuo Jeesuksen lupaus. Jeesus sovitti Golgatan ristillä kaikkien ihmisten synnin. Hän antoi henkensä meidän puolestamme, että me saamme elää iankaikkisesti.

Jeesus sanoo myös, että hän kulkee lampaittensa edellä ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Jeesus on mennyt edellämme taivaaseen ja lähettänyt Pyhän Henkensä tänne maan päälle omaksi äänekseen. Jeesuksen pelastamat ihmiset kuulevat Jeesuksen äänen, kun Pyhä Henki opastaa meitä tällä maanpäällisellä matkallamme. Jeesus sanoo myös, että hänen lampaansa eivät lähde seuraamaan vierasta, vaan karkaavat tuon vieraan johdattajan luota, koska ne eivät tunne vieraan ääntä.

Lammas ei ole villieläin, vaan se kuuluu isännälleen. Jumala on luonut ihmisen omakseen. Me kuulumme hänelle ja hän on asettanut hyvän paimenen huolehtimaan omistaan. Kun lammas oppii tuntemaan paimenensa, se seuraa tämän ääntä vaarallistenkin paikkojen läpi. On siis tärkeää, että me opimme tuntemaan Jumalan äänen, joka löytyy Raamatusta. Jos lammas kääntyy pois paimenensa luota, paimen kutsuu sitä äänellään takaisin. Joskus lammas eksyy ja silloin hyvä paimen lähtee etsimään tuota eksynyttä lammastaan voimiaan säästelemättä. Hän ei halua yhdenkään lampaansa joutua hukkaan.

Jeesus sanoo myös olevansa portti, jonka kautta me pääsemme Jumalan lammaslaumaan. Jeesuksen kautta kulkeva pelastuu, mutta ilman Jeesusta ei pelastusta ole. Jeesus on meidän Hyvä Paimenemme ja huolehtii meistä omistaan. Hän kuljettaa meidät tämän elämämme läpi, vaikka siinä olisi paljonkin vaikeuksia. Hän ei jätä meitä selviämään yksin, vaan on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun saakka. Ole siis turvallisella mielellä ja luota koko elämäsi Jeesuksen haltuun. Hän pitää sinusta huolen.

Tuula ja Esko Kuusela
Someron seurakunnan raamattupiirin vetäjät

Aiemmat hartaudet

Kristillinen usko seisoo tai kaatuu Jeesuksen Kristuksen ruumiillisen ylösnousemuksen mukana. Ellei Jeesus noussut haudasta, on uskomme turhaa ja itse asiassa uskovat kristityt ovat maailman surkuteltavimpia olentoja – niin Paavali asian ilmaisee.

Pääsiäisaamuna kodissamme on ihana aamupala. Keittiön pöytää koristavat keltaiset narsissit ja ruusut, sekä hennosti vihertävät koivunoksat. Pääsiäisruohoissa astelevat tiput ja puput. Keltaiset ja vihreät astiat odottavat jokaisen paikalla ja kaikkialta löytyy pääsiäismunia. Kaiken tämän kauniin ja aurinkoisen kattauksen keskellä loistaa paljon kynttilöitä. Kun astut aamulla keittiöön, olet keskellä pääsiäistä. ”Nyt se suuri päivä koitti”

Pääsiäinen oli lähellä. Joka vuosi juutalaiset menivät Jerusalemiin viettämään pääsiäisjuhlaa ja muistamaan sitä, kuinka Jumala johdatti heidät vapauteen Egyptin orjuudesta. Myös Jeesus oli mennyt perheensä kanssa Jerusalemiin monta kertaa.

Maailma on täynnä vahvoja naisia, tänään vietetään Minna Canthin päivää ja ensi viikolla on Marian ilmestymispäivä. Vahvat naiset ovat muuttaneet maailmaa, opettaneet ja ohjanneet, vaatineet sekä tehneet itsensä kuulluiksi. Heitä ja heidän saavutuksiaan juhlitaan, heidän kunniakseen nostetaan liput salkoon ja juodaan kahvit porsliinikupeista.

”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne päivät, jotka eivät sinua miellytä.” (Saarn. 12:1)

Nämä Raamatun sanat sain muistoksi ihmiseltä, jonka tapasin. Hän oli kuullut samat sanat vuosikymmeniä sitten, silloin kun elämä näyttäytyi seikkailuna, joka oli täynnä mahdollisuuksia. Siinä hetkessä ei voinut käsittää, että joskus tulisi sellainenkin aika, jolloin elämällä ei ole enää mitään annettavaa. Nyt ystävät ja suku löytyvät niminä hautakivistä.

Päädyin isoskoulutukseen auttamisen halun ja oman rippikouluajan esimerkkien myötä. Rippikouluaika itselleni henkilökohtaisesti oli tärkeä ja kasvattava kokemus, ja isoset olivat tärkeä osa tunnelmaa. Myös isosten tempaukset, tehtävät ja hauskuudet olivat kiva piristys opiskelun ohella. Rippikoulussa isosten toiminta ja heittäytyminen vaikutti niin kivalta, että päätin itsekin kokeilla, enkä kyllä hetkeäkään vaihtaisi. Yhteiset viikonloppukoulutukset Siikjärvellä herkullista ruokaa syöden, sekä hyvässä seurassa opiskellen, ovat olleet ikimuistoisia.

Ystävyys on yksi kantavimmista voimista tässä pienessä elämässämme. Sen kokeminen antaa meille tärkeitä eväitä elämään niin lapsuudessa kuin aikuisuudessakin, ja se tuo lohtua synkimpäänkin pimeyteen. Ystävät tuovat elämään sen kaipaamaa lämpöä, iloa ja hymyä, asioita, joita mikään sovellus puhelimessa ei voi korvata.

Aloitin viime syksynä rippikoulun. Tähän mennessä meillä on ollut kaksi tapaamista. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme ryhmään ja sen  vetäjiin Jaakko Knuutilaan ja Katri Tuoriin. Siellä myös mietittiin mitä rippikouluun kuuluu. Oli kivaa, että sai myös esittää ruokatoiveita leirille. Toisella kerralla Olli Salomäenpää piti meille jumalanpalvelusopetusta kirkossa. Siellä istuimme kaukana toisistamme maskit päässä.

Kirjoitan tätä työpöytäni äärellä. Katson ikkunasta ja ulos ja näen lumikinoksia ja auringon paistetta. Tiedän, että Havuharjun mäki on täynnä laskijoita, kun työpäivän jälkeen ajan sen ohi kotiin. Eilen on kuulemma ajettu ladut Ämyrille, ja Rankkulassakin oli jo päästy hiihtämään. Luistinkauppa käy kovana nettikirpputoreilla. Talvi on tuonut tuulahduksen sukupolvia yhdistävästä kokemuksesta, se on tuonut iloa ja yhdessäoloa turvaetäisyyksin. Kaikkialla ulkona näkyy yhteinen jaettu riemu. Nuoret pojat kulkevat luistimien ja mailojen kanssa ja poskia puraissut pakkanen.

Jaa niin, mitä ei jaksa?
Elää sillä tavalla kun olis itselle hyväksi.

Meitä ihmispolosia kyllä neuvotaan kiitettävästi joka suunnasta!
Lääkäriltä tulee vaikka mitä ohjeita, ja lopuksi se klassikkokysymys: ”Entäs tupakka ja alkoholi?”.
Jos sitten menee hammaslääkäriin, niin päivät päästään pitäisi hoitaa hampaita: tikuttaa, käyttää hammaslankaa, harjata.

 

1. sunnuntai loppiaisesta 10. 1. 2021

Ensimmäinen lukukappale: 1. Moos. 9:12–16

 

Loppiainen tuli ja meni, vanha epifania, Jumalan kirkkauden ilmi tulon juhla.

 

Kaste loppiaisen ­säihke

Joulu on juhla keskellä arkea. Tuo arki on saattanut olla täynnä kipua, elämän rikkonaisuutta, kiirettä, työpaineita, ongelmia ihmissuhteissa, väsymistä, asioita, jotka ovat päässeet väärällä tavalla sitomaan ja orjuuttamaan. Arki on voinut sisältää jopa pelkoa ja kysymyksen siitä, miten jaksan tästä eteenpäin. Ja juuri siksi joulun sanoma on meille aivan sama kuin enkelin ilmoitus laumaansa vartioiville paimenille Betlehemin kedolla: ”Teille on syntynyt Vapahtaja.” Hän jolla on voima ja valta vapauttaa ja uudistaa elämämme, katkoa kahleet ja palauttaa kadonnut yhteys Jumalaan.

Etupenkeissä istujat siristelevät silmiään auringonvalon osuessa alttaritaulun takaa.

Ehkä emme tule ajatelleeksi, miksi kirkko on rakennettu juuri näin päin. Aikoinaan rakentamissuunta on kuitenkin ajateltu hyvinkin tarkkaan, sillä aurinko nousee idästä ja sen ajatellaan olevan Jumalan valon suunta.

Me tulemme vastaavasti kirkkoon tämän maailman suunnasta.

 

Kotikirkoissamme on vähemmän symboliikkaa kuin monissa keskiaikaisissa kirkoissa.

 

Tule mukaan, taivaan Isä,
aamu sarastaa.
Pyydän jälleen,
että siunaat päivää alkavaa.
Pyydän jälleen,
että siunaat päivää alkavaa.

Ruskeaa, valkoista, tumman sinistä, vaaleaa ja mustaa, mausteena punaista ja kimalletta oli sakasti täynnä kun nuoret kokoontuivat ennen konfirmaatiotaan. Kukkaa, raitaa, palloa, yksiväristä, lintuja ja läikkiä, herkän hentoa, tumman tyylikästä ja voimakkaan värikästä oli juhlaväen vaatetus alkusyksyn kauniina juhlapäivänä. Mustaa ja valkoista, valkoista ja mustaa, harmaata ja kukkia, siinä se värien kirjo kun pitkän ja vaiherikkaan elämän elänyttä saatetaan viimeiselle matkalle.

Onko sinulla aikaa?

 

Sunnuntaina vietetään Isänpäivä. Sen merkitys itselleni on muuttunut viimeisen vuoden aikana. Saan kiittää paitsi omaa isääni hänen rakkaudestaan, saan myös itse kokea isänpäivän viettämistä isänä nyt toista kertaa. Täytyy kyllä myöntää, että onhan se mukavaa viettää isänpäivää isänä. Lopulta mielestäni isänpäivä on kuitenkin päivä muiden joukossa ja tärkeämpää onkin arvostus, rakkaus ja yhteinen aika myös arjessa.  

Sieltä se taas tulee, talviaika ja marraskuu. Viimevuotinen 4 kuukauden marrasjakso ja maaliskuulta alkanut eristäytyminen vielä tuoreena mielessä odotan jännittyneenä tulevaa. Normaalistihan syksyn tullen saamme me jurot suomalaiset hyvällä omallatunnolla jäädä koteihimme. Kääriytyä villasukkiin ja torkkupeittoihin, kun pimeä ja märkä iskee vastaan. Olla epäsosiaalisia ja keskittyä perheeseen ja itseemme, meiltähän suorastaan odotetaan sitä.

Kesä on kääntynyt syksyyn. Luonto hiljenee. Viimeiset kurkiparvet liitelevät taivaalla, puut ravistavat väriloiston oksiltaan, kasvit kuihtuvat ja illat pimenevät. Maisema valmistuu vastaanottamaan tulevan talven. Vuodenaikojen vaihteluissa näemme kaikki elämän vaiheet: syntymän ja kasvun, elämän ja kuoleman.
Kuluvaa syksyämme varjostaa kasvava huoli omasta ja läheistemme terveydestä sekä jaksamisesta. Tuoko tuleva talvi samat ahdistavat rajoitukset arkeemme, joita koimme keväällä?

Toisia oppilaita kiusaava koululainen. Epäasiallisesti käyttäytyvä esimies. Ilkivaltaa tekevä henkilö. Huumeisiin tai muihin päihteisiin sortunut vanhempi, sisar tai jälkeläinen. Sosiaalisessa mediassa valheita kertova tai jakava käyttäjä. Krooninen valehtelija. Varas. Huijari. Pahoinpitelijä. Vallanhimoinen despootti. Tappaja.

Maailmasta löytyy, niin lähellä kuin kaukana, paljon yllä olevan listan mukaan olevia tai käyttäytyviä ihmisiä, jopa lähimmäisiä. Ja loukkaavien tapojen toimintalistaa voinee täydentää mitä moninaisemmalla tavalla. Vain mielikuvitus lienee rajana.

Rippileiri hiljenee. Lippu on laskettu leiripäivän päättymisen merkiksi, ja iltatoimet on

kutakuinkin hoidettu. Leiriläiset valuvat sisään päärakennuksen luokkatilaan ja

asettuvat harmaille patjoille. Kynttilät palavat lattialla puisessa ristissä valaisten

kahden lattialla makaavan isosen kasvot. On hiljentymisen ja rauhoittumisen aika.

Tämä hetki on aina ollut yksi suosikeistani pitkissä leiripäivissä. Vaikka suurinta osaa

porukasta vaivaa valtava väsymys aktiivisen päivän jälkeen, voi tähän hetkeen tulla

Muiden auttaminen on monen mielestä elämäntehtävä ja kenties jopa eräänlainen tarkoitus elämälle. Muita voi auttaa erilaisin tavoin – voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, tehdä vapaaehtoistyötä, rukoilla muiden puolesta, kuunnella tai kenties vain olla. Muiden auttaminen ei ole kovinkaan kaukana pienestä ihmeestä, eikä se useimmiten edes ole suurikaan vaiva. Ja auttamisestakin tulee hyvä olo niin avun vastaanottajalle kuin sen antajallekin.

”Jonk´ on turva Jumalassa, 
turvassa on paremmassa
kuin on tähti taivahalla,
lintu emon siiven alla”,

lohduttaa vanha hengellinen laulu, minulle jo lapsuusvuosilta rakas. Näitä sanoja ajattelen usein iltarukouksen yhteydessä.

Tätä kirjoittaessani olen valmistautumassa narkoosissa tehtävään suolistotutkimukseen. Vaikka se tehdään minulle joka toinen vuosi ja on sikäli minulle rutiinia, siihen ei loppujen lopuksi totu. Tutkimusta edeltävien päivien ruokavalion on oltava täsmällinen ja operaatiota tukeva. Eniten tietysti jännittää patologin lausunto.

Älä sano sitä sanaa. En jaksa kuulla.
Jaan ehtoollisleivät liinojen päälle alttarikaiteelle ja kaadan valmiiksi tilkan viiniä pikariin. Kun tulet ehtoolliselle, sanon turvavälin päästä: ”Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu. Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu.” Enää en ohjeista, että ”Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa toimimme seuraavasti…” Me toimimme nyt näin, eikä kukaan tiedä kauanko.

Korona on saanut monet suomalaiset ahdistumaan ja pelon valtaan. Pelko tappaa elämänilon ja uskon siihen, että elämä kantaa ja asiat järjestyvät.  Itsellekin on tullut hetkittäin vahva oman kuoleman todellisuudentaju. Ja rehellisesti on tunnustettava, etten halua kuolla, ainakaan vielä.

Elokuun ilta. Aurinko lämmittää. Metsässä tuoksuvat mustikat ja kaadetut kuuset. Kuivuri hurisee viljaa kuivaksi.

Viime sunnuntaina liputettiin ensimmäisen kerran Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi. Liputuspäivä sattui hyvin yhteen pyhäpäivän teeman kanssa. Sunnuntain tekstit puhuvat kristittyjen velvollisuudesta pistää Jumalalta saadut lahjat täytäntöön ja elää vastuullisesti.

Olimme kesäkuussa Lapissa, jolloin kävimme myös eräällä hautausmaalla ja käveleskelimme siellä jonkin aikaa. Puhuimme siitä, miten monenlaisia ihmiskohtaloita sekin hautausmaa pitää sisällään. Seuraavana päivänä tuli puhelu, että veljeni on kuollut. Kuolema on sellainen asia, johon kukaan meistä ei varmaankaan totu. Mitä läheisempi ihminen kuolee ja varsinkin, jos hän on nuori, sitä vaikeammalta kuolema tuntuu.

”Hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.” Näin taas tutkimuksen, että me ollaan lähes maailman onnellisin kansa! Keltä ne kysyy? Kun mä menen noihin ns. Esson baareihin, mitä saan kuulla?
Kaikki pielessä.
Ne poliitikot, joille olen antanut ääneni, siis mua viisaammille, ei poloiset ole tehneet ikinä yhtään oikeaa poliittista päätöstä.
No politiikkojen valitsemat virkamiehet. Sama tahti. Millä ne insinöörin tai maisterin paperit on saaneet?
Sama urheilijoitten kanssa. Kaikki pielessä!


”Taiteilkaa itselleni jokin kuva ja kirjoittakaa sen taakse mukavia asioita kerhosta. Kun teillä
on paha mieli ja huono päivä, katsokaa sitä kuvaa ja muistelkaa niitä hyviä asioita.”
Suunnilleen näin sanoi Kirsi Härme, kun untuvikkona aloitin muutaman muun kanssa
Someron seurakunnassa kerhonohjaajana. Tästä hetkestä on tultu pitkälle: tuosta edellä
mainitusta tapahtumastakin on jo neljä vuotta. Siitä lähtien olen ollut enemmän ja vähemmän
aktiivisesti mukana seurakuntamme toiminnassa. Näiden neljän vuoden aikana tehtäviini on

”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.”  Kultainen sääntö. Yksi tulevan pyhän Raamatun teksteistä kertoo meille tästä Jeesuksen vuorisaarnassa antamasta säännöstä.

Kuullessani  tai lukiessani kultaisen säännön, minulle nousee usein mieleen ensimmäisenä eräs rippikouluhetki vuosien takaa.

Olen tehnyt vuosikymmenet ihmisten auttamis-ja kohtaamistyötä. Suurena käsiteltävänä tunteena on usein syyllisyyden tunne. Erityisesti naiset tuovat esille riittämättömyyttä, syyllisyyden tunteita ja tuomituksi tulemista. Naisen asema tietysti jo historiallisesti nousee näissä pohdinnoissa ja monet peilaavat raamatunkin teksteihin arvoaan naisena. 

Sunnuntain aiheena on Joh. 8:2-11  puhuu tuomitsemisesta, tekopyhyydestä ja armahtamisesta. ”Armo” on paljon puhuttu teema. Raamatun kohta kertoo aviorikoksen tehneestä naisesta, joka sen aikaisten lakien perusteella ansaitsi kivittämisen.  Lainopettajat ja fariseukset kysyivät Jeesukselta, mitä tulisi tehdä? Noudattaa lakia vai jättää noudattamatta? Kostonhimoinen joukko halusi saada Jeesuksen ansaan joko osoittaakseen hänen opetuksensa ristiriitaiseksi tai syyttääkseen lain noudattamatta jättämisestä. Heidän tekonsa oli laskelmoitavaa peliä ja tekopyhää.

Loppukeväästä perheeseemme ajautui uusi harrastus. Lapsi halusi kovasti kalastamaan. Teimme mato-onget ja lähdimme kalaan. Laiturilla oli monena iltana muitakin kalastajia. Pian lapsikin halusi virvelin. Hankimme sellaisen ja istuin viikon ajan lapsen kanssa laiturin nokassa, kun hän kalasti. Saimme kanssakalastajilta vinkkejä hyvistä apajista sekä neuvon, ettei tule toivottaa hyvää kalaonnea, vaan vain kireitä siimoja.

Me elämme monimuotoisessa ja monimutkaisessa maailmassa. Ihan liian paljon tapahtuu asioita, hyviä ja huonoja pienen ihmisen elämässä ja maailmalla. Kaipaan välillä elämääni todella yksinkertaisuutta monella tavalla ja tasolla. Viihdyn hiljaisuuden retriitissä. Näin korona-aikana elämä on monella yksinkertaistunut ja moni on löytänyt uusia, yksinkertaisiakin juttuja. Minäkin olen löytänyt itsestäni pienen parvekepuutarhurin. Ennen lähinnä romuvarastona ollut kerrostaloparvekkeeni vihertää nyt monista hyötykasveista. Niiden kehittymistä on jännittävää seurata.

Kun me lähdemme, mitä jää?

Jääkö maailma tuleville sukupolville elinkelpoisena? Saavatko lapsemme ja lapsenlapsemme vielä nauttia luonnosta, ovatko heidän kesänsä, syksynsä ja talvensa huolta vailla ja iloa täynnä niinkuin meidän lapsuutemme luultavasti olivat? Jääkö meistä vain muistoja, jääkö vain sanoja vai jääkö myös tekoja?

Jätämmekö jälkeemme hyviä tekoja?

Pidän sellaisesta ilmapiiristä, jossa kaikkea ei ole lyöty lukkoon aukottomasti. On

tilaa. Jokainen saa käyttää luovuuttaan yhteisen hyvän eteen. Joku toinen ei

määrää, miten kaikkien tulisi toimia. On tilaa luovuudelle. Uskalletaan ylittää

mukavuusalueita. Voi tapahtua jotakin uutta ja yllättävää, kun kaikki ei ole etukäteen

Tällä viikolla vietämme Helatorstaita, 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Tuon ajan Jeesus näyttäytyi seuraajilleen. Hänet oli ristiinnaulittu pitkänäperjantaina. Lankalauantaina hän lepäsi haudassa ja pääsiäisaamuna hän nousi kuolleista. Sitten hän ilmestyi monille.

Suru vaihtui iloksi, murhe riemuksi. Vapahtajamme elää. Hän on keskellämme. On hyvä olla hänen seurassaan. Hän ei ole jättänyt meitä, vaan on tullut luoksemme.

Tänä vuonna äitienpäivää juhlitaan tulevana sunnuntaina. Ensimmäistä äitienpäivää Suomessa vietettiin 1918. Päivä, jona juhlitaan äitejä, ja koko perhe on siinä hetkessä vahvasti läsnä. Tämän vuoksi se onkin mielestäni vuoden parhaimpia pyhiä.