Hartaudet

Mies mustissa vaatteissaan seisoo ovella, ”On tullut sen aika” se sanoo ja kantaa ison imurin tupaan. Nuohooja tekee jokavuotisen työnsä ja puhdistaa tulisijahormit.

Käsillä on myös aika kun laskiainen on liukkaasti lasketeltu ja tuhkakeskiviikon kautta on siirrytty paaston aikaan. Tuhkakeskiviikossa on ollut tapana sirotella tuhkaa pään päälle vertauskuvana katumiselle ja pyynnölle saada synnit anteeksi. On myös pyydetty voimaa, jotta voisi antaa anteeksi lähimmäisilleen.

Joskus tulee eteen hetkiä ja tilanteita, jolloin ei todellakaan tiedä mitä tehdä. On käytettävissä vaihtoehtoja, mutta niissä ei ole yhtä hyvää ja monta välttävää ratkaisua vaan jälkeenpäin saattaa huomata että metsään meni, väärin tuli tehtyä. Joskus saattaa pelästyä, että jokin ratkaisu veikin pohjalle asti, vielä syvempään suohon kuin missä luuli jo olevansa upoksissa. Saattaa tuntua siltä että kaikki on viety, kaikki on menetettyä, mennyttä, on viety vanhan sananlaskun mukaan tuhkatkin pesästä.

Silloin kun tuntuu että valoa ei ole ja toivottomuus alkaa vallata, voisi turvata psalmiin 130: 1-2 ”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun ääneni.”

Yksi lause, yksi ääneen sanottu ajatus voi tuoda pienen oljenkorren johon tarttua, valonpilkahduksen toivosta joka valaisee ja rohkaisee. Rukous tai toivomus voi asettaa eteen jalansijan, joka kantaa tai otteen, joka pitää. Kohta huomaa että askelia onkin tullut jo monta, matkaa on taitettu, elämää eletty ja pystyssä pysytty. Taakse jäänyttä on upottava suo, väärät teot ja huonot päätökset, vain muistot ovat paidanhelmaan jääneet.

Ensimmäinenkin puu pitää tulisijassa polttaa, jotta lämpö leviää. Älä pelkää elämän haasteita, sillä kohta on taas arinan alla tuhkaa ja elämässä uusia mahdollisuuksia.

Anu Lankinen

Someron seurakunta

luottamushenkilö, kirkkoneuvoston jäsen.

Aiemmat hartaudet

Mies mustissa vaatteissaan seisoo ovella, ”On tullut sen aika” se sanoo ja kantaa ison imurin tupaan. Nuohooja tekee jokavuotisen työnsä ja puhdistaa tulisijahormit.

Käsillä on myös aika kun laskiainen on liukkaasti lasketeltu ja tuhkakeskiviikon kautta on siirrytty paaston aikaan. Tuhkakeskiviikossa on ollut tapana sirotella tuhkaa pään päälle vertauskuvana katumiselle ja pyynnölle saada synnit anteeksi. On myös pyydetty voimaa, jotta voisi antaa anteeksi lähimmäisilleen.

Kelkkamäessä ennen muinoin huudeltiin: "Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja". Mitä pitemmälle kelkka luisti, sitä pidempiä pellavia saatiin seuraavana satokautena. Myös laskiaisperinteeseen on kuulunut syödä tuhdimmin ennen paastokauden alkua, hernekeittoa, liharuokia sekä laskiaispullia.

Maailman parhain lahja olisi sellainen, joka tulisi pyytämättä ja yllättäen. Sitä ei osaisi odottaa ja siksi siitä ilahtuisi niin kovin.

Maailman parhain lahja tulisi tarpeeseen. Tuntuisi kuin antaja tietäisi täsmälleen mitä saaja tarvitsisi. Lahja ei jäisi kaapin nurkkaan keräämään pölyä, vaan sille löytyisi käyttöä joka päivä

Maailman parhain lahja olisi sellainen, ettei sitä kukaan voisi koskaan ottaa pois. Se ei hajoaisi, eikä menisi rikki. Se ei kuluisi käytössä puhki, eikä sitä tarvitsisi koskaan parsia. Se olisi aina olemassa ja saatavilla.

Varmasti meillä kaikilla on omat toiveet ja haaveet, joiden toteutumista odotamme vuonna 2018.

Jeesus on sanonut omille opetuslapsille: „ Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isälta minun nimessäni, sen hän antaa teile“ (Jh 16:23).

Joulua kutsutaan hyvän tahdon juhlaksi, eikä syyttä. Jouluna halutaan kokea rakkautta ja lämpöä, muistaa ystäviä ja sukulaisia, toivottaa naapureille ja työtovereille iloa ja rauhaa. Tottahan tällaiset ovat hyvän tahdon ilmauksia, eikä niitä pidä säästellä muinakaan vuodenaikoina!

Päiväkerhon adventtiaika on ollut todellista matkantekoa kohti joulua. Aikaa on laskettu kynttilöillä ja valon määrällä. Joulukalenterissa eivät auenneetkaan luukut, vaan jokaisena päivänä tieltä katosi yksi kivi. Samalla Maria, Joosef, paimenet ja lampaat lähestyivät tallia. Lasten lähtiessä joululomalle matkaa oli vielä vähän jäljellä, mutta talli näkyi jo ja juhlan saattoi aavistaa.

Tuleva sunnuntai on jo kolmas adventinajan sunnuntai. Valon määrä adventtikynttelikössä lisääntyy. Joulu on jo lähellä. Kirkot on puettu violettiin väriin. Violetti väri kristillisessä symboliikassa kertoo paaston ajasta. Paastonaika ennen suurta juhlaa on odotuksen, valmistautumisen, katumuksen, itsetutkistelun ja hengellisen syventymisen sekä lähimmäisenrakkauden osoittamisen aikaa.

Syksyisenä aamuna työpaikalle ajaessani, havahdun peuraan, joka loikkaa tien yli autoni keulan edestä. Aamu on kaunis, aurinkoinen. Olen ehkä hetkeksi tuudittautunut nauttimaan kauniista peltomaisemasta enkä ole varuillani tien reunassa olevan pusikon kohdalla, josta peura eteeni loikkaa täydellisen kauniilla varmalla loikalla vasemmalta oikealle. Jatkamme molemmat matkaamme, minä sydän pitkään pamppaillen. Mieleen tulee etsimättä, se miten olisi voinut käydä, jos peura olisi lähtenyt sekunninkin myöhemmin liikkeelle. Yhteentörmäystä ei olisi voinut millään välttää.

Mitä nopeammin sen sanoo, sen helpompaa se on. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä tiukemmin tuo pieni sana takertuu kitalakeen.

Mutta harvemmin sitä on valmis ihan heti sanomaan. Pää ja sydän ei ole vielä mukana silloin kun sanominen kävisi helposti. Tilanne menee ohi, ja ahdistus kasvaa. Enää ei voi katsoa toista silmiin, kun tietää, että sanomatta jäi, ja nyt pitäisi osata selitellä paljon pidemmästi, sanoa jotain muutakin.

Silloin vaan itkettää

Silloin kaikki voimat ovat kadonneet

Silloin on lähimpänä sisintään

Silloin löytyy pieniä polkuja

Suuret väylät ajavat ohi

Pienet polut johtavat perille

 

Pieni polku voi olla ohikulkijan hymy, kannustava sana tai muksaus kämmensyrjään.

Rovastikunnallisen lähetysjohtokunnan jäsenenä ovat tietoni lähiseurakunnista kasvaneet.

Epistola: Ilm. 21:1-4

Tämän viikon lauantaina 4.11.2017 vietämme pyhäinpäivää. Suomessa pyhäinpäivä on juhla, jossa muistelemme edesmenneitä sukulaisiamme, ystäviämme ja tuttaviamme. Juhla on muotoutunut vanhasta vainajien muistopäivästä, jota alkuaan on vietetty 2. päivänä marraskuuta. Pyhän latinankielinen nimi on Commemoratio omnium fidelium defunctorum.

Se on taas sellainen vitkutteluviikko ollut. Parinkin asian suhteen. Taisi olla kevään puolta, kun lupasin tämän pienen jutun kirjoittaa. Laitoin muistutuksen kalenteriin jo viikkoa ennen, ja ajattelin, että tuleepa ajoissa mietittyä ja tehtyä. Sääennusteet ovat jo useita päiviä luvanneet hankalia kelejä eteläistä Suomea myöten. Mutta mitä tässä kiirehtimään. Kohta ne alkavat vesisateetkin taas. Ei kai niitä nastarenkaita nyt vielä kannata vaihdattaa. Ja sitten kun huomaa, että ei auta, ilta-ajoakin on tiedossa, niin kaikki ajat on varattu.

Olimme loppukesästä vaellusretkellä Lapissa niin kuin jo monesti ennenkin. Kohteena oli Kaldoaivin erämaa-alue Utsjoella. Meitä oli itseni lisäksi esikoisemme ja veljeni. Olimme aikaisemminkin tehneet yhteisiä vaelluksia. Maastoutuminen tapahtui niin, että menimme lentotaksilla, vesitasolentokoneella, Sevettijärveltä Kaldoaivin erämaan keskiosaan. Sen jälkeen tehtävämme oli selviytyä takaisin lähtöpaikkaan.

Pihamme kaksi vaahteraa ja jalava ulottavat oksansa aivan ikkunan eteen. Tapaan seurata niiden vaihtuvia värejä ja vuoden kiertoa. Ihmeellisin vaihe on keväällä, jolloin yritän tarkata silmujen puhkeamista. Koskaan en ole onnistunut huomaamaan aivan alkuvaihetta. Yhtäkkiä vain vihreät silmut ovat olemassa. Niiden kasvun sitten kyllä huomaa. Hennon vaaleasta vihreästä kohti täyteläistä keskikesän tummaa vihreyttä.

Mikkelinpäivää edeltävää viikkoa kutsutaan meillä Karkkilassa enkeliviikoksi. Kuljemme esim. enkeleiksi pukeutuneina kaduilla ja autamme ihmisiä kadun yli ja ylipäänsä haluamme tuoda iloa ihmisten aamuun.

Tarina kertoo miehestä, joka poikkesi matkallaan taloon, jossa oli kaksi isoa huonetta, toinen pitkän käytävän oikeassa päässä ja toinen vasemmassa päässä. Mies kääntyi ensin oikealle päin käytävää ja alkoi kuulla voivotuksia ja valituksia. Hän saapui ovelle ja avasi sen.

Ensi sunnuntain aiheena on kiitollisuus ja yksi teksteistä on korinttolaiskirjeestä. Se alkaa näin: ” Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.” 2 Kor.9: 6-8

IMG_20170904_082951.jpg

Tässä kuvassa sisarukset nauttivat läheisyydestä ja ajattomuudesta.

Pienikin hetki yhdessä antaa voimia, tuo turvaa ja keskinäistä lämpöä.

Lähimmäisen rakkaus tulee parhaimmillaan esiin niin pienissä kuin suurissa,

ihmisen ja koko luomakunnan yhteydessä.

 

 

Nykyään on yleistä, että ihmiskontakteja hoidetaan somemaailman kautta. Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä halutaan yleensä antaa itsestä aktiivinen, menestyvä ja kaikin puolin onnistunut kuva, vaikka todellisuus saattaa olla muuta. Haluamme tulla sen kautta tykätyiksi, hyväksytyiksi ja näkyviksi. On helppoa valikoida kuvia, joista voi antaa itsestään edustavan käsityksen. Sosiaalisessa mediassa vallitsee tietynlainen todellisuus, jonka kautta opimme arvioimaan toisiamme tykkäysten tai kommenttien perusteella.

Länsimainen aikakäsitys on lineaarinen. Aika etenee selkeästi yhteen suuntaan, tulevaisuuteen. Taakse jäänyt on menneisyyttä ja nykyhetki nykyisyyttä.

Samoin näemme myös ihmiselämän kulkevan eteenpäin, kohti tulevaa. Suoraviivaisen etenemisen sijaan elämään sisältyy kuitenkin monenlaisia mutkia, risteyskohtia, alkuja ja loppuja. Välietappeja tulee luonnostaan esimerkiksi iän myötä, kun lapsuus loppuu ja nuoruus alkaa, tai joku aamu herääkin yhtäkkiä aikuisena juomaan aamukahvia ja lukemaan lehteä.

Rippileiri voi olla joko elämän parhain tai pahin kokemus. Siihen vaikuttaa niin nuoren oma asenne

kuin kotiväenkin puheet ja kertomukset. Myös leirin ohjaajat ja papit sekä totta kai isoset ovat

valtavan suuri osa kokonaisuutta. Liitetään mukaan lisäksi nuorten veisut sekä ruoka ja

ryhmähenki. Tähän päälle vielä sää ja muut leiriolosuhteet, niin paketti alkaa olla kasassa.

Tämän kesän osalta rippikoulut ja –juhlat alkavat olla jo ohitse. Ympäri Suomen tuhannet nuoret on

Juhannus on Johannes Kastajan päivä.  Johannes Kastajaa juhlitaan kesällä sen vuoksi, että hän syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta.  Johannes oli Jeesuksen edelläkävijä ja tienraivaaja. Hänen tehtävänään oli valmistaa Jeesukselle tietä.  Hän julisti Jumalan sanaa ja kastoi ihmisiä Jordan virrassa, myös itsensä Jeesuksen.

Jeesus vertasi kerran Jumalan valtakuntaa kauppiaaseen, joka etsi kauniita helmiä

ja kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, vaihtoi hän kaiken omaisuutensa

yhteen ainoaan helmeen. Helmi oli kaiken muun ylittävä löytö, jonka vuoksi ihminen

on valmis luopumaan kaikesta muusta.

Mikä tuo kallisarvoinen helmi tai aarre voisi olla? Miettikäämme, mikä voisi olla niin

kallisarvoista, että vaihtaisimme kaiken siihen?  Missä tämä ihmeellinen paikka,

Jumalan valtakunta voisi olla?

Joh. 14:15–21

Helluntain raamatuntekstit puhuvat Pyhästä Hengestä lupauksena ja lahjana. Hänet on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Tässä Hengessä Kristus on kirkossaan jatkuvasti läsnä. Kristillisessä helluntaissa tulivat keskeisiksi aiheiksi Pyhän Hengen saaminen ja Hengen toiminta sekä alkuseurakunnan ja koko Kristuksen kirkon synty. Helluntaina toimitettiin ensimmäiset kristilliset kasteet. Varhaisessa kirkossa helluntai oli pääsiäisen ohella toinen vuoden kastepäivistä.

Tulevana sunnuntaina on äitienpäivä. Siteeraan sen vuoksi Lauri Viidan äitiyttä korostavaa klassikkorunoa Alfhild: ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät. Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta”. Runo on kaunis ja palauttaa mielen lapsuuteen.

Tihkusateinen sunnuntaiaamu. Tätä nykyä ” ei niin kovin aamuvirkulle” aivan liian aikainen herätys. Parin kahvikupillisen jälkeen selkenee pää tiedostamaan päivän kulun: oikein mukava päivä tiedossa!

Pian ollaan jo auton ratissa, cd-levyltä soi Pekka Simojoen ja Exit-yhtyeen menevää gospelia. No niin, nyt jo ystävä viestittelee, että vois alkaa heräilemään. Vastaus: ”Ovellasi tuossa tuokiossa.”

Ihana kevät! Lapset tuovat kuraa tupaan kilokaupalla. Pyykkikone laulaa kärsimysvirttä kovaa ja korkealta.

Viime viikolla nuorimmainen saapasteli iltahämärissä eteiseen niin kurassa, että melkein äänestä piti tunnistaa kuka sisälle saapui. Mudalla kuorrutetut toppakengät jäivät suosiolla rappusille. Pyykkikone taas  kerran päälle, ja lapsi pesulle.

Minulla on fossiili, kivettymä, jonka olen joltain matkalta tuonut. Se on joskus ollut elävä. Nyt se näyttää pelkältä kiveltä.

Pääsiäisen tapahtumat saattavat joidenkin mielestä tuntua hyvin kaukaisilta asioilta: aasilla ratsastava Jeesus, hoosiannaa laulavat ihmiset palmunlehvät käsissään, Getsemane ja Golgata, pilkkakruunu ja ristiinnaulitseminen sekä ylösnouseminen. Kaikkia näitä asioita on vaikea sijoittaa tähän päivään, tänne Somerolle.

Mikä tässä on asian ydin, mitä nämä merkitsevät meille tänään?

Sinusta kerrotaan Isä, että sinä puhut. Etkö voisi puhua sellaisella äänellä, että voisin sen omin korvin kuulla. Kun kerron sinulle asioitani, jään odottamaan vastaustasi. Usein kuulen hiljaisuuden tai korkeintaan omien ajatusteni solinan. Ajatukseni tuntuvat sekavilta, enkä tiedä miten minun tulisi aina kulloinkin henkilökohtaisissa tilanteissa edetä.

Reformaation merkkivuonna, toisen paastonajan sunnuntain jälkeisenä viikkona on hyvä tuoda esiin uskonpuhdistajamme Martti Lutherin ajatuksia rakkaudesta ja uskosta. Luther ensinnäkin puhui kahdesta tavasta rakastaa; tavasta, jolla ihminen rakastaa ja tavasta, jolla Jumala rakastaa. Hänen mielestään ihminen rakastaa useimmiten kaikkea sellaista mikä maailmassa muiden silmissä on hyvää, arvostettavaa, kaunista ja näyttävää. Kun taas Jumala katsoo sinne, minne ihminen ei mielellään katso; sinne missä on häpeää, hätää, heikkoutta, ahdistusta ja syntiä.

Suuremman saavutettavissa

En osaa sanoa tarkkaa aikaa, milloin ensimmäistä kertaa siihen havahduin. En tiedä oliko se silloin, kun kohtasin lapsen, joka ei osannut kääntää kirjan sivua. Vai oliko se silloin, kun ystäväni oli kanssani kahvilla, mutta ei kuunnellut minua. Vai oliko se silloin, kun näin aikuisen, joka ei katsonutkaan autoja suojatietä ylittäessään.

‒ Tässä nämä uudet sukset sitten olisi, ei muuta kuin testaamaan.

‒ Kiitos!  Nämä on todella hienot.  Käyn katsomassa saisinko ketään kaveriksi.  Kaverin kanssa olisi mukavampi hiihdellä.

‒ Katsokin sitten, että et laske puuhun.  Ei ole varaa ostaa uusia.

‒ Kyllä, isä.  Hiihdän varovasti, tottakai.

Koulukaverini Taina oli kotona ja sitten lähdimme kokeilemaan suksien luistoa.

Puhdas kimalteleva lumi, keväinen aurinko, metsä, hiljaisuus.  Suksien suhina.  Hiihtäjien ähinä.

Tällä viikolla aurinko on paistanut kauniisti pakkasella. Minä huomaan piristyväni vaikka välillä harmittaa pukea kerros kerroksen jälkeen vaatteita jotta ulkona tarkenee. En väitä, ettei tuota aurinkoa ole hienoa katsella ikkunan takaa, mutta ulkona valo on vielä vähän kirkkaampi. Talven ja kevään aurinko on monella tapaa armoton aurinko. Alku talven hämäryys väistää ja näkyviin tulee pienimmätkin tahrat ikkunassa, pölyt nurkissa näkyvät eri tavalla. Aurinko kutsuu ulos, vaikka pakkanen puhuu omalta osaltaan eri sanomaa.

Sunnuntain aihe:  Kristus, Jumalan kirkkauden säteily
Sunnuntain nimi:  kynttilänpäivä
Sunnuntain evankeliumi:  Luuk. 2:22-33
Kirkkovuoden ajankohta:  jouluun liittyvä pyhä
 

Nimi kynttilänpäivä on peräisin ajalta jolloin pitäjäläiset toivat kynttilöitä kirkkoon.

Ne siunattiin käyttöönsä kynttilänpäivänä.

Vuosia sitten olin mukana ratkaisemassa hankalaa tehtävää. Kymmenen ryhmäläistä piti saada kuvitteellisen suon yli, apuna vain vino pino lankkuja. Kovan säätämisen, nauramisen ja lankkujen rahtaamisen jälkeen saimme autetuksi toinen toisemme ”turvaan” näiden pitkospuiden ja toistemme avulla.

Jokaiselle meistä jää samoistakin asioista erilaisia muistijälkiä. Kristittyinä ja rippikoulun käyneinä me olemme joskus tutustuneet Raamatun kertomukseen Kaanan häistä. Mutta mitä siitä on jäänyt mieleen? Mitä juuri sinä muistat? Joskus kuulee käytettävän ilmausta jossa viitataan Kaanan häihin. Jotenkin se liittyy alkoholiin. Eikö?

Taannoin sain yöllä tekstiviestin. Siinä kysyttiin lyhyesti ja yksinkertaisesti: ”Ketä vihittiin Kaanan häissä?” En osannut vastata, mutta osasin kertoa Kaanan häistä jotakin muuta.

Kun kerran on tänne asti tultu, niin kai sinne voi poiketa, jos se ei ole kaukana... ...mikä sen paikan nimi nyt oli... niin, Betlehem.  Mutta mihinkään pitkiin seikkailuihin ei enää lähdetä arvotavaroiden ja ison karavaanin kanssa – ja kovin outoa on, ettei täällä pääkaupungissa tiedetty juutalaisten kuninkaan syntymästä mitään.  Salaperäinen tyyppi tuo Herodes.

Virsi 32:1

Me lapset pienet riennämme nyt Betlehemin seimelle. Valosi, Jeesus, loistaa suo ja jouluriemu meille tuo.

Jokaisella on omia ajatuksia ja toiveita joulun kulusta ja siitä miten vietämme yhteistä aikaa – jos ei kuulu heihin jotka tykkäävät tai joutuvat viettämään joulunsa yksin. Meitä kirkossa olijoita yhdistää ainakin se piirre, että olemme halunneet rientää tänne aatonkirkkoon ja täältä hakemaan jouluntunnelmaa sateisena ja tuulisena päivänä.

 

Virsi 32:2

Alussa maa oli autio ja tyhjä, kunnes Jumala aloitti ihmeellisen luomistyönsä. Hän loi kaiken sanallaan. Ihmisen hän kokosi maan tomusta ja puhalsi häneen henkensä. Hän teki ihmisen omaksi kuvakseen, luovaksi, älykkääksi, uljaaksi luomakunnan kruunuksi. 

Paratiisissa oli kaikki hyvin, kunnes paikalle luikerteli käärme, tuo olennoista kurjin, joka sai ihmisen tarttumaan luomakunnan ainoaan kiellettyyn hedelmään. Tottelemattomuudella oli tuhoisat seuraukset. Ihminen oli antautunut vihollisen talutusnuoraan.

Neljä vuotta sitten 200- vuotisjuhliaan viettävä Pipliaseura sekä Helsingin, Vantaan ja Espoon seurakuntayhtymät käynnistivät  yhteisen Kohujoulu-kampanjan, jossa julkisuuden henkilöt Martina Aitolahti, Frederik ja Dingo-yhtyeen Neuman esiintyivät Suomen Pipliaseuran tuottamalla Aito joulu joulusinglellä pukeutuen Mariaksi, Joosefiksi ja Itämaan tietäjiksi.   Edellä mainittujen julkkisten esiintyminen kampanjan keulahahmoina saattaa ihmetyttää, aiheuttaa pahennusta tai pysäyttää miettimään, mistä jouluevankeliumissa on kyse ja mitä se tarkoittaa minun elämässäni ja tämän päivän Suomessa.  M