Hartaudet


Erään lehden nuortenpalstalla oli 1980-luvulla otsikko: "Nuoret näkevät tulevaisuuden epätoivoisena". Joku oli piirtänyt samalle palstalle kuvan, jossa oli kauhistuneen näköinen nainen, kaksi kättä stop-merkin tapaan ja teksti "ei ydinaseille". Leikkasin ja liimasin ne leikekirjaani. Olivatko nuoret silloin parempi vointisia, kuin nykyisin, mietin lukiessani nuorten pahoinvoinnista. Istuessamme teini-ikäisten serkkujeni kanssa ukin syntymäpäivillä serkkuni Matti oli lukenut jostain, että räjähteitä on maailmassa niin paljon, että jos ne jaettaisiin henkeä kohti, niitä olisi enemmän, kuin tonni yhdelle. - "Jokaiselle sanotaan, että otapa tuosta tikapuut ja kiipeä oman kasasi päälle", hän naurahti. Nauroimme hänen vitsilleen, vaikka ajatus ahdisti.
Oliko meillä sitten jotain enemmän, kuin monilla nykynuorilla. Varallisuutta ja muotivaatteita oli ainakin vähemmän. Itse käytin koulussa pari vuotta yhtä ja samaa vaatepartta, johon kuului veljeni vanha, nyloninen rippipaita, joka oli värjätty lilaksi.  Eikä Matin perheelläkään ollut mitään muotivaatteita, vaikka heidän äiti oli töissä "muoti liikkeessä", hän myi muille.
Meillä oli huolehtivat vanhemmat ja meidät oli kastettu kuulumaan kirkkoon. Saimme välillä kotiseuroissa kuulla pappien opetusta ja me kaikki kävimme rippikoulun. Usko, joka kantoi isovanhempia ja vanhempia on kantanut myös minua läpi elämän vaikeiden aikojen. Se on antanut iloa ja ystäviä, vaikka jotkut lähtivätkin toiselle tielle viinan ja tupakan huuruisten iltojen pariin. Heistä useat ovat jo kuolleet ennenaikaisesti.
Itse en voi kuvitella muuta elämää, kuin Jeesuksen seuraamisen. Hän kantoi maailman synnit ja myös minun syntini. Vaikka elämäni pahimmissa paikoissa ja erityisesti veljeni kuollessa, suru ja tuska painoi minut alas, tiesin koko ajan, etten ole yksin, tunsin Jeesuksen rakkauden sisimmässäni. Surussani, tuskassani ja ikävässäni lohdutuksen antoi sanat Raamatusta: "Kansa, joka pimeydessä istui, näki suuren valkeuden, ja jotka istuivat kuoleman maassa ja varjossa, niille koitti valkeus". Matt 4:16.  "... ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt 28:20


Tarja Kauppinen emäntä 
freelancer ja seurakunnan vapaaehtoistyöntekijä

Aiemmat hartaudet

Jokin aika sitten lehdessä oli sarjakuva, jossa majava seisoi surullisena. Ajatuskuplassa oli sanat: Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta. Seuraavassa ruudussa majava itki valtavin kyynelin ja sanoi: Elämäni on täysin hyödytön. Viimeisessä ruudussa majavan ympärille oli kasvanut kukkameri.

Sait kutsun juhliin ennen kuin oma äitisikään oli asiasta aivan varma.

Olet saanut jakaa elämänjuhlaa monien ihmisten kanssa.  Tähän asti kestäneen juhlan pituuden ja sisällön sinä tiedät parhaiten.

Maailma on uskomuksia täynnä. Erilaisia ajatuksia. Toisia pidetään todempina kuin toisia. Osaa ratkaistaan tiedon avulla. Jotkut ylittävät tiedon  rajat.  On vähän merkitseviä ja paljon elämäämme vaikuttavia.

Kristillinen usko on enemmän kuin uskomus. Kyseessä on elämän syvimmän olemuksen asia. Jumalan ilmoitus ratkaisee elämän suunnan. Antaa mielekkyyttä. Luo toivon tulevaisuuteen.

Professori Miikka Ruokanen sanoo:

Ensi sunnuntai on kirkkovuodessa Hyvän paimenen sunnuntai. Entisaikaan, silloin kun  isoisovanhempani olivat lapsia ja nuoria, niin moni heidän sukupolvensa lapsista ja nuorista olivat paimenessa, yleensä paimentamassa lehmiä, jotkut lampaitakin. Paimenilla oli hyvin tärkeä työ. Heidän piti kaitsea eläimiä luonnossa, kun nämä etsivät sieltä syötävää. Mutta luonnossa vaani myös petoja, kuten susia ja karhuja, jotka myös olivat nälkäisiä ja paimenten piti huolehtia siitä, ettei paimennettaville tapahtunut mitään pahaa.

Pääsiäinen on kristikunnan suuri ihmeen sävyttämä juhla. Kun hiljaisen viikon tapahtumat ovat vielä päällimmäisenä mielessä, suuren ilon päivä on kuin sumun peitossa. Juuri tätä kirjoittaessa olemme saaneet kuulla taas ikäviä uutisia koulumaailmasta. Suru saa miettimään elämän tarkoitusta aivan uudella tavalla. Miten jaksan uskoa Jumalan hyvyyteen? Onko se vain ohikiitävä hetki jossain elämän vaiheessa, vai jotakin muuta.

Pääsiäinen on matka, jota tehdään monta päivää. Sille matkalle voi lähteä tänään, tai sitä on voinut käydä jo monta viikkoa. Et tarvitse rahaa, matkalaukkua etkä lentolippua, vaan aikaa.
Olet matkustaja, kun puoleksi minuutiksi keskeytät kaiken tekemisen. Pysähdyt ja hengität. Voit sulkea silmät ja olla tietoisesti pienen hetken Jumalan katseen alla.

Palmusunnuntaita!

Armon suojassa

Luen aamuisin hartauskirjaa, jonka nimi on Armon suojassa. Joka kerta, kun näen tuon kirjan nimen, mieleni täyttää kiitollisuus: Tämänkin päivän saan elää Jeesuksen pelastamana.

Älä vähättele itseäsi Jumalaa

Kun ajattelen Jumalaa, ajattelen jotain, jota on vaikea käsittää. On vaikea pukea sanoiksi jotain niin suurta, ihmeellistä ja rakastavaa. Iloitsin, kun löysin tällaisen listan, joka pyrkii sanoittamaan sitä, millainen Jumala on:

 

Ystäväni kysyi minulta ihan yllättäen: ”millaiset muistot työvuosiltasi ovat tärkeitä, mitä luulet kantavasi sydämessäsi vielä keinutuolissa?”

Sen enempää yrittämättä ja kaivelematta, tärkeät muistot tulvahtivat mieleen valtoimenaan.

 

Olen monesti miettinyt tätä lausetta ja mitä se oikeasti tarkoittaa. Itse omalla kohdallani olen viime aikoina joutunut paljon ajattelemaan tulevaisuutta ja mitä se tuo mukanaan….

Pian on laskiainen ja pulkat, kelkat ja liukurit otetaan esiin varastosta, halkopinon takaa tai leikkimökin nurkalta. Mennään parhaisiin laskupaikkoihin ja varataan kunnon eväät mukaan. Kuumaa mehua, kaakaota tai kahvia on hyvä olla mukana termarissa. Repussa kulkevat myös istuinalustat, muutama polttopuu, sytykkeet, makkarapaketti ja paistotikut. Luonto kutsuu nauttimaan kevätauringosta ja -hangista.

Hyvää kynttilänpäivää!

Ensi sunnuntaina on kynttilänpäivä. Päivän nimi tulee keskiaikaisesta tavasta vihkiä kynttilänpäivänä koko vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Kynttilöiden valo ei ollut vain tunnelman vuoksi, vaan se oli välttämätöntä, sillä sähköä ei ollut. Vieläkin kirkoissa on aina alttarilla kynttilöitä.

En ole laskenut, montako työpaikkahakemusta olen aikuisiälläni tehnyt.  Niitä on siis lukemattomia.  Joidenkin hakemusten liitteiksi tarvitaan työ- tai opiskelutodistuksia.  Jopa keskikoulun päästötodistukseni vuodelta 1981 on joskus tarpeen, koska joitakin virkoja hakiessa se on osoitus äidinkielen taidostani.  Joihinkin hakemuksiin merkitään suosittelija, joka voi kertoa työnantajalle, mikä olen miehiäni.

Herätyskello piriseen käskevästi ja komentaa vällyjen alta ylös ja toimintaan. Pitäisin enemmän lempeämmästä, hitaasta heräilystä, mutta katsoessani kelloa, ymmärrän sen olevan mahdotonta. Ylös on noustava ja sassiin, sillä aamutoimet ovat moninaisemmat kuin mihin viime aikoina olen tottunut. Yöasussa  viipyily ei tule kysymykseen, siitä pitää huolen +14 näyttävä tuvan lämpömittari. Ei muuta kuin vaatteet – pitkät merinovillaiset alusvaatteet, villapaita, farkut ja kahdet villasukat – niskaan ja pihalle liki pakkasen puolella olevan aulan ja jäisen verannan läpi.

Loppiaisen viesti on kirkas. Jumala suo valonsa maailmaan. Hänen olemuksensa salaisuus paljastuu. Jumalan rakkaus tulee ilmi. Hän tulee keskellemme. Jeesus, Jumalan Poika, Ikuinen Jumala Ikuisesta Jumalasta, Kirkkaus Kirkkaudesta, tulee luoksemme. Ottaa ihmisyyden olemukseensa ja näyttää meille armon ja sulouden todellisuuden. Jumalan rakkaus toteutuu. Vapahtajamme näyttäytyy meille.

 

Seimessä lepää valo,

syli kodittomalle.

Maria katsoo poikaansa

suurin, ihmettelevin silmin:

Hän on vapahtava meidät

ja maksaa siitä henkensä hinnan.

Mutta nyt on vielä uni,

eläinten lämmin hengitys,

Marraskuu on vuoden kuukausista masentavin.

 

Syksyn värikäs ruska on jo kauaa sitten karissut ja kesän lämpö on enää pelkkä hailakka mansikanmakuinen muisto. Joulukin kurkistaa jo aivan kulman takaa, mutta antaa vielä odottaa itseään ja kevään aurinko on niin kaukana ettei siitä voi vielä edes mainita.

Olen isä kahdelle tyttärelle. Tosin kumpikin heistä on lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä vuotta, joten lienevätkö he enää niin lapsia. Tulevana sunnuntaina erityinen katse kohdistuu meihin isiin. Kortteja ja lahjojakin saatetaan antaa. Ja hyvä niin. 

 

Hyvin yleinen näky nykyään on kuulokkeet korvilla tai puhelinta tuijottaen paikasta toiseen liikkuvat ihmiset. Ihmiset näyttävät vakavilta, kiireisiltä, stressaantuneilta ja etäisiltä. Mitä kaikkea jää huomaamatta, kun kulkee näin?

 

Pienessä kylässä asui pieni tyttö. Hänellä oli tapana sytyttää kynttilä, kun syksy saapuu. Tyttö asetteli kynttilän ikkunalaudalle, raapaisi tulitikkua niin, että pieni liekki syttyi sen päähän ja vei liekin kynttilän sydämeen. Tyttö katseli kynttilää.

Asuin 2 vuotta Someron niin sanotussa “ydinkeskustassa”. Tänä aikana sain seurailla ikkunastani Someron pääkadun menoa, välillä rauhallisempaa ja välillä vähän vauhdikkaampaa. Päivisin kadun täyttivät ohiajavien autojen, asioitaan hoitavien aikuisten ja hauskaa pitävien lasten äänet, mutta illalla, hämärän hiipiessä, katu täyttyi erilaisista kulkupeleistä, joista suurin osa oli mopoja. Aika ajoin jostain saa lukea, kuinka keskustassa asuvia ärsyttävät nämä mopoilijat ja kuinka he pilaavat keskustan asukkaiden unen.

Perhekerhon aarrearkusta pilkistää jotain valkoista, kiiltävää ja kaunista. Se vaikuttaa arvokkaalta silkkikankaalta.

Kun avaan kannen, lasten seuratessa tarkkaavaisina vieressäni, sieltä lennähtää valkoinen höyhen. Kevyt, kuin aavistus. Höyhen laskeutuu kaikkein pienimmän kerholaisen viereen ja unohtuu siihen, kun nopeat sormet ovat jo ihmettelemässä, että enkelinmekkoko sieltä löytyy vai mikä.

­Kotikirkko

Kannattaa elää ihmisiksi.

On paljon mukavampaa elää, kun elämme ihmisiksi. Ystävällinen puhe luo hyvän mielen. Kaikenlainen räyhääminen ja suunsoitto on ikävää.

On paljon mukavampaa elää, kun elämme ihmisiksi. Ystävällinen puhe luo hyvän mielen. Kaikenlainen räyhääminen ja suunsoitto on ikävää.

Totta kannattaa puhua. Siten asiat hoituvat kunnolla. Valheen levittäminen hajottaa yhteistä elämää. Väärän puheen takia moni juttu menee pilalle, mutta rehellisyys maan perii. Tästä Tobit lausuu: Toimi oikeudenmukaisesti koko elämäsi ajan, älä eksy vääryyden teille.”

Isäni, äitini, puolisoni, lapseni, ystäväni. Keitä ovat sinulle ne kaikkein rakkaimmat? Lemmikkini, autoni, puhelimeni, mökkini. Mitä ilman et voisi elää? Ja entä sitten, kun ne otetaan pois?

Olin tänä kesänä perheiden retkellä Syötteen kansallispuiston upeissa maisemissa. Retkellä oli mukana monen ikäisiä ja usein nopeimmat kulkijat odottivat päätepisteessä hitaammin patikoivia. Odottelu ei haitannut ketään. Nuotion äärellä, pannukahvia keitellen ja järvenselkää tuijotellen aika hävisi ja mieli lepäsi. Kenelläkään ei ollut kiire, eikä kukaan ollut malttamaton. Tuntui, että oli saanut palata luontoon. Sai olla kuin osa alkuperäistä luontoyhteyttä, jossa tuntui rauha ja täyttymys.

 

”Vaari, taio dinosaurus”, huikkaa vikkeläkinttuinen viisivuotias lapsenlapseni ohi vilistäessään. Se on jo pidempään ollut meidän yhteinen juttumme: piilottelen etukäteen pieniä muovisia dinosauruksia etsittäväksi ja pojanvesseli on vakuuttunut siitä, että ne putkahtelevat koloihinsa vaarin taikavoimasta.

Paras  taikurin palkintoni on loistavat silmät ja innokas hihkahdus, kun dinosauruksen löytäjä jälleen kirmaa kulman takaa uutta aarrettaan heilutellen.

Soi kunniaksi Luojan, nyt virsi kiitoksen,

tuon kaiken hyvän tuojan ja suojan ainaisen.

Hän, Isä, rakkahasti ain vaalii luotujaan,

ja kaiken taitavasti hän ohjaa tuolta taivaastaan.

 

Siinä hetkessä on jotain koskettavan kaunista. Kesäilta, metsä ja luonnonrauha. Liikutun yhtenä iltana, jotenkin pyhältä tuntuva hetki, luonnon helmassa.

Suomen kesä, suloinen suvi saapuu vuosi vuodelta.

Kesän lapsi sitä ollaan, myönnetään. Vuosikymmenet on jo saanut elää näitä rakkaita kesiä.

 

Pyöräilylenkit perheen kanssa tuo mukavia muistoja, myös metsäretket on meillä koko perheen juttu. Mato-ongellekin on muutaman kerran kesällä menty.

Sanoma suuri Someron seudulla kaikuu. Jumalan sanaa julistetaan. Evankeliumia esillä pidetään. Keskellä kesää lämmin on mieli. Ilot ja surut, kaiken, koko elämän Jumala kantaa. 

Hän  on meidät luonut. Hänen tekoaan olemme. Hän pitää meistä huolen.  Hän tukee jokaisena päivänä. Syntymästämme kuolemaamme hän meidät tuntee.

Talvella kun kävelen järven jäällä, ajattelen usein kuinka erilaiselta kaikki näyttääkään kun on kesä. Mietin mitä kaikkea olen edellisinä kesinä tehnyt, miltä järvi näytti, kuinka laineet liplattivat. Kesä on täynnä elämää. Talvella järvi on kovin hiljainen. Siinäkin on oma viehätyksensä.

Luuk. 1:57–66

 
   Kesä ja auringonvalo, ehdin odottaa sitä kevään aikana kauan. Ja sitä olen saanut kesäkuun aikana,.  Auringon valo merkitsee lämpöä, valoa ja uutta elämää pimeän ja kylmän talven jälkeen. Kesä on hienoa aikaa!

Kun ajattelet aarretta, mitä tulee ensimmäisenä mieleesi? Onko se kenties merirosvojen hiekkaan hautaama kirstu täynnä kolikkoja tai jalokivin ja helmin koristellut korut? Ehkä mieleesi tulevat ystävät tai sukulaiset. Vääriä vastauksia ei ole – vanha sanontakin sen meille kertoo: “toisen roska on toisen aarre.” Aarteille voidaankin helposti asettaa hinta, jos se on jotakin konkreettista tai sillä on sovitusti jokin arvo. Menet kauppaan tai koruliikkeeseen, niin huomaat helposti, että kaikelle on kyetty antamaan jonkinlainen arvo.

Olen lainannut kirjastostamme läjittäin kirjoja, jotka liittyvät pyhiinvaellukseen. Olen lukenut tämän päivän aikuisista, jotka harrastavat pyhiinvaellusta, ja miten he näkevät koko elämän matkana kohti pyhää, itsensä ja Jumalan etsimisenä. Parhaillaan luen Anna-Maija Raittilan matkaa lestadiolaiskodista Taize-yhteisöön.

Sunnuntaina vietämme Äitienpäivää ja rukoussunnuntaita. Yhdistelmä on kiehtova ja mietin juuri tätä mielenkiintoista yhdistelmää, kun toimittaja Merja haastatteli minua tähän lehteen ja kysyi kysymyksen omaan äitiini liittyen, mistä olen erityisen kiitollinen, ja toisen kysymyksen äitienpäivään liittyen, mitä sanoisin toisille äideille.

Joskus, kun menen tuttuunkin paikkaan enkä jaksa ajatella, laitan puhelimeni kartalle määränpään ja suostun ohjaukseen. Ääni kuljettaa ja kertoo, miten pysyä oikealla reitillä. Tämän teen aika ajoin vapaaehtoisesti. Digitalisaatio ei aina ole ihmisen puolella. Yhteiskunnassamme on paljon asioita, joissa meitä ohjataan ”pakotetaan”.

Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Jumala itse sitoutui maailmaamme, johon myös kärsimys kuuluu. Jeesuksen kohtalo näyttää meille sen, että hyvän puolella elävä saa varautua myös iskuihin ja murtumiseen.  Pahan voima on joskus musertava.

Oletko koskaan tullut miettineeksi, mitä olisi tapahtunut, jos Hitler ei olisikaan päättänytkään (yhdessä Stalinin kanssa) hyökätä Puolaan? Jos hän olisi vuonna 1939 todennut, että nyt Saksalla on riittävästi Lebensraumia, tyydytään tähän. Emme halua myöskään enää hakea revanssia Ranskan kanssa tehdystä häpeärauhasta. Olisimmeko välttyneet II maailmansodalta? Miltä Euroopan maantieteellinen kartta voisi näyttää nyt? Mutta miten meidän olisi käynyt Stalinin kanssa? Talvisota olisi varmaankin käyty mutta jatkosotaa tuskin.