Hartaudet

Jokainen tarvitsee hyväksyntää, oikeutuksen olla minä itse. Eri ryhmissä erilaiset toimet tuovat tunnustuksen. Työelämässä tai harrastuspiirissä hyväksynnän mittarina ovat usein omat teot: teetkö mitä oletetaan ja teetkö sen oletetulla tavalla. Pyrkimys täyttää odotukset ohjaa toimimaan tavalla, joka ei välttämättä ole sama kuin sinä itse. Mukautuminen, joustaminen ja yhteistyö ovat äärimmäisen tärkeitä taitoja kaikissa ihmisten välisissä suhteissa. Sinun itsesi kannalta ne eivät välttämättä ole kovin tärkeitä: niitä hyödyntämällä saavutetut edut johtavat ratkaisuihin, joita kenties tavoittelet, nostavat tasoasi meritokraattisissa rakenteissa. 

Itsensä väsyttäminen taistelussa maailman vaatimuksia vastaan on eri asia kuin itsensä väheksyminen täyttämättömien odotusten vuoksi. Sinä itse et tarvitse tekoja. Olet oikeutettu olemaan sinä, vaikka et tekisi mitään, vaikka paikkasi ihmisverkostoissa ei paranisi. Olemalla mukautuva, joustava ja yhteistyökykyinen, samalla pysymällä ulospäin täysin tietämättömänä näistä pyrkimyksistä, voit rakentaa luottamuksen itseesi ja toimia hyödyksi muita ihmisiä kohtaan, työntekijänä, kaverina, ystävänä. 

Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Ilm 3:17

Tarvitsetko ihmisten antamaa kunniaa vai Jumalan antamaa kunniaa? Ollessasi kerskaamatta, kokiessasi olevasi surkea, mutta tietoinen siitä että olet oikeutettu, haluttu ja toivottu, olet paras ystävä toiselle. 

Mikko Virtaperko, markkinointisuunnittelija

 

Aiemmat hartaudet

Jokainen tarvitsee hyväksyntää, oikeutuksen olla minä itse. Eri ryhmissä erilaiset toimet tuovat tunnustuksen. Työelämässä tai harrastuspiirissä hyväksynnän mittarina ovat usein omat teot: teetkö mitä oletetaan ja teetkö sen oletetulla tavalla. Pyrkimys täyttää odotukset ohjaa toimimaan tavalla, joka ei välttämättä ole sama kuin sinä itse. Mukautuminen, joustaminen ja yhteistyö ovat äärimmäisen tärkeitä taitoja kaikissa ihmisten välisissä suhteissa.

Elämme tällä hetkellä kirkkovuodessa paastonaikaa. Paasto valmistaa meitä pääsiäiseen. Paastonaikana kadumme syntejämme ja tutkiskelemme Jumalan pyhyyttä ja rakkautta. Tämän lisäksi paastonaikana ihminen pyrkii myös kasvamaan yhä vastuullisempaan elämäntapaan ja luopumaan omastaan hädänalaisten hyväksi. Perinteisesti paastoon kuuluu ruuista, etuoikeuksista tai nautinnoista kieltäytyminen sekä elämän tahdin hidastaminen.

Alla oleva teksti on kokonaisuudessaan lainattu Z. Topeliuksen Maamme-kirjasta vuodelta 1940.                         

 

                         Maailman luomisesta.

                         Kalevalan 1:sestä runosta.

 

                      Noin kuulin saneltavaksi,

                      tiesin virttä tehtäväksi:

                      Yksin meillä yöt tulevat,

Elämä on valintoja. Valintoja pitää tehdä koskien omaa elämää, elämänpiiriä tai jopa suurempia kokonaisuuksia. Mutta minkälaisia pitäisi tehdä? Mikä olisi hyvä ja oikea valinta juuri nyt? Tällaiset kysymykset pyörivät elämässä lähes jatkuvalla syötöllä. Valintoihin liittyy myös niiden vaikuttavuus omaan elämään. Itseensä kohdistuvat valinnat tuntuvat omassa elämässä juuri nyt. Toista äärilaitaa ovat ”mitä välii, kun kiinalaisia on niin paljon” -ajatukset ja sen myötä valinnat. Tai tekemättä jättämiset.

Osaatko nimetä parhaan ystäväsi? Ystävän kanssa jaetaan usein samankaltainen ajatusmaailma, elämäntilanne, harrastukset, ehkä perhetilanne, maailmankatsomus. Toisaalta paras ystävä voi olla täysin päinvastainen kuin itse on, ja kysyttäessä yhteisiä asioita löytyy vain muutama. Tärkeintä on yhteys, joka joskus voi olla selittämätön – pelkkä yhteenkuuluvuuden tunne tai jokin muu syy, miksi ihmiset viihtyvät toistensa seurassa. Ihmisen identiteetti on vahvasti sidoksissa ystävyyksiin.

Se alkoi huvina, olin ensimmäisten muutaman tuhannen suomalaisen Facebook-käyttäjän joukossa kolmetoista vuotta sitten. Oli mukavaa seurata tuttujen ja tuntemattomien elämää, vaihtaa mielipiteitä ja ajatuksia, jopa tutustua uusiin ihmisiin.

Sitten siitä tuli työ. Siinä vaiheessa iltaisin pc:n vieressä vietetyt hetket muuttuivat puhelimella tapahtuvaksi jatkuvaksi somen seuraamiseksi ja siellä asiakkaiden palvelemiseksi. Puhelin kasvoi kiinni käteen ja voin sanoa, että olin koukussa.

Vielä minun lapsuudessani ja nuoruudessani kirjoitettiin muistokirjoja. Riimilliset värssyt pienine variaatioineen ja kaunis kiiltokuva. Parhaalla kaunokirjoituksella kirjoitettuna. Yksi sivu yhdelle ihmiselle, ystävälle. Tuolloin kahdeksankymmentäluvulla kuulakärkikynällä tai tusseilla kirjoitettuna ilman huolta mustetahroista.

Vuosia sitten tyttäreni ollessa teini-ikäinen, sain pysäyttävän kokemuksen. Moni on varmasti kokenut murheen ja avuttomuudentunteen lapsensa kanssa, niin minäkin. Esimerkiksi tänäkin tammikuisena iltana, kun hän lähti kaveriensa kanssa ulos. Jokin jousi jännittyi. Huoli. Mietin miten voisin rentouttaa itseäni kun järki sanoi, että murehtimisesta ei ole hyötyä. Otin pensselit ja maalit esille, annoin käden viedä ...hätkähdin mikä kuva alkoi syntymään kankaalle. Jeesus, sekä vaaleahiuksinen tyttö ja heidän keskelle muotoutui sydän. Jeesus kantaa; kuulin itseni sanovani.

Viime aikoina päässäni on pyörinyt paljon ajatuksia koskien tulevaisuutta: Mitä tahdon tehdä,

kun lukio loppuu? Saanko opiskelupaikkaa? Entä työpaikkaa? Mikä minusta oikein tulee

isona? Vai tuleeko minusta yhtään mitään?

Usein sitä pohtiikin juuri tulevaisuutta - stressaa ja ahdistuu, kun ei tiedä, mitä tulee

tapahtumaan. Varsinkin nykypäivänä, kun eletään hyvin suorituskeskeistä elämää, voi olla

ajoittain vaikeaa elää hetkessä. Meitä työnnetään kohti opiskelua ja työelämää, jatkuvaa

Mikäpä saa minut tarttumaan noihin Juicen säkeisiin? No aika monikin juttu. Ensin tietysti ikä ja se, että ikätovereita kaatuu oikealta ja vasemmalta.

Pari konkreettisempaakin huomautusta asiasta. Mä olen elämäni aikana kantanut hautaan kymmeniä sukulaisiani. Kuinka se niin usein osuukin minun, suvun surkeimpaan rääpäleeseen? No juu, kyllä ymmärrän, et kyseessä kunnia!

Harmittaa, kun olen sortunut menneinä vuosina kiristämään lapsia käyttäytymään, koska ”tontut kurkkivat ikkunoiden takana”. Omassa kiireessä, väsymyksessä ja jouluahdistuksessa tonttuihin on helppo sortua. Kun siivottava ei lopu, eikä aika riitä sekä nukkumiseen että saunan pesemiseen, pipareiden leipomiseen ja lahjojen paketointiin. Kun lapset omassa joulujännityksessään hyppii seinille, pinna kiristyy, silloin sitä turvautuu alhaiseen tontuilla uhkailuun.

Elämme vuoden pimeintä aikaa.  Henkinen ilmapiiri korostaa entisestään luonnossa vallitsevaa kaamosta.  Median uutisaiheet täyttyvät synkistä aiheista ja vahvistavat käsitystä myös ihmismielen pimeydestä.

Tuleva sunnuntai on valvomisen sunnuntai. Mistä valvomisessa on kysymys?  Kenties kristityn pyrkimyksestä elää moraalisesti oikein ja elämää kunnioittavasti tilanteessa, jossa elämä saattaa loppua milloin tahansa. Kysymys siitä, millaisen ympäristön jätämme tuleville sukupolville perinnöksi, on tässä yhteydessä perin ajankohtainen.

”On tuo Nasaretin rabbi melkoinen kertoja!  Yksinkertainenkin opetus saa väriä, niin että hitaampia hirvittää.  Herkullisia henkilöhahmoja, niin kuin se nuori rellestäjä, joka tuhlasi perintönsä ja päätyi sikojen paimeneksi.  Mutta tänään kertomus on vielä raflaavampi:  upporikas mutta julkijumalaton isäntä jakaa palvelijoilleen hillittömät kasat rahaa ja käskee heitä käymään kauppaa, niin että hän saa voittoa.

Ensin valaisee kastekynttilä, jonka liekki lepattaa kastemaljan vieressä. Se kertoo taivaallisesta valosta. Pieni vauva nukkuu levollisena aikuisen käsivarsilla. Se on suuri päivä pienelle ja isommalle.

Vuosittain pienelle sytytetään syntymäpäiväkynttilät kakun päälle. Kasvaessaan hän oppii puhaltamaan kynttilät ja laskemaan niiden määrän. Hymy tarttuu juhlapäivinä herkästi jokaiselle. Pieni nauttii, kun saa olla juhlan keskipiste, synttärisankari. Hän oppii odottamaan juhlapäiviään. Kysyy innokkaana: ”Joko sytytetään kynttilät?”

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen kuunnellut KLS:n kappaleen Tanssi. Kyseinen kappale on kokonaisuutenakin hieno, mutta erityisen kauniin siitä tekevät sen sanat, jotka kehottavat jokaista elämään omanlaistansa elämää Jumalaan turvaten. Kappaleen kertosäkeessä todetaan koko maailman olevan valmis ihmiselle, joka on valmis ottamaan hypyn tuntemattomaan ja elämään omaa elämäänsä. Elämää eivät saisi määritellä muiden mielipiteet tai toiveet, vaan tärkeintä olisi rakentaa siitä omanlaisensa omien virheiden ja onnistumisten kautta.

Somerolla ei sanota: ”nähdään kirkolla”, kun sovitaan tapaaminen keskustaan. Kirkko ei kuitenkaan ole kaukana ja ainakin näkyy kauas, kun lähestyy tietystä suunnasta tätä pientä kaupunkia. Silmät hakeutuvat myös helposti vilkaisemaan Somerniemen kirkkoa silloin, kun ajaa Helsingin tietä pitkin ja palaa pitkästä aikaa tutuille kulmille. Kirkko rakennuksena muistuttaa monesta ja symboloi paljosta. Irja Askola runo saattelee herättelemään ajatuksia kirkkorakennuksesta:

 

Kirkko on tavattavissa

myös rakennuksissa

Ihminen tarvitsee toista ihmistä. Jos ei ole ainoatakaan ihmistä, joiden kanssa voi jakaa elämä, olo tuntuu vaikealta. Jumala on luonut meidät elämään yhdessä: Pitämään huolta toinen toisestamme.

Jumala on luonut koko maailman. Niinpä me ihmisetkin olemme hänen kättensä tekoa. 

Luomiseen kuuluva yhteenkuuluvuus on todellisuutta myös  syvimmissä tuntemukissamme. Uskon elämäkään ei ole vain omien ajatustemme varassa, vaan uskokin elää, kun voimme rohkaista toinen toistamme.  Elämme yhteisestä uskostamme. Kirkko on Jumalan kansa.

Olen tuosta sanaparista keskustellut useankin kanssakulkijan kanssa. Että mikä niitten ero on? Minulle ne on vähän kuin sisko ja sen veli. Joka tapauksessa erittäin tärkeitä elämänilon ylläpitäjiä. Ruokkivat toinen toisiaan. Jos on unelmia, toivo herää! Ja toisinpäin, jos on toivoa, jaksaa unelmoida.

sanoi remonttimies työpaikallani pidellessään kaksin käsin kattolevyä päänsä päällä.

"Painaako synti vielä nykyään jota kuta?" kysyin ohi mennessäni, koska olen sitä  silloin tällöin itsekseni miettinyt. " Ei paina" tuli reipas vastaus ja jatkoin matkaani . Vähän ajan päästä kuului vielä takaani "Synnit on sovitettu". Alunperin huulenheitoksi tarkoitettu sanailu sisälsi syvällisiä kristillisiä totuuksia. Oikeastaan kaikkein tärkeimpiä niistä.

Tulevan pyhän aihe tuo esille kiitollisuuden, ja kiittämättömyyden.
Tapahtuvatko asiat ihmisen omalla toivomalla tavalla, vai voiko luottaa, että asiat järjestyvät, niin kuin on tarkoitus.

Jeesus tahtoi tehdä hyvää kaikille, erityisesti muiden hylkäämille ihmisille. Osa ihmisistä palasi kiittämään ja uskonsa tunnustaen.

Vene irtaantuu rannasta ja nokka suuntaa kohti saarta. Suunnitelmissa on viettää saarella muutama viikko. Veneeseen on lastattu kaikki olennainen saarella selviytymiseen: vaatteet, ruokaa ja monenlaista muutakin mahdollisesti tarvittavaa tavaraa. Mieli on odottavainen. Kaipaan irtaantumista kiireestä ja kaikesta stressaavasta. Haluan unohtaa hetkeksi asiat, jotka painavat mieltä ja uuvuttavat. Samalla pohdin, että mitenköhän siellä arki sujuu?

Pieni lapsi oli kovasti pohtinut asioita. Niin paljon, että asiat piti kysyä ääneen. Tällä kertaa asiaan piti saada papin vastaus. Lapsi kertoi rohkeasti pohdintansa: ”miksi aina puhutaan Jumalasta ja Jeesuksesta? Nehän on ihan vanhoja juttuja, ne asiat ovat tapahtuneet kauan sitten.” Pappi tätä ihmetteli: ”mitä sinä tarkoitat?” Lapsi vastasi: ”Minä haluaisin puhua sellaisista asioita, jotka liittyvät minun elämääni ja tapahtuvat tänään.”

Omenoiden satokausi on parhaimmillaan käsillä, suussa maistuu omenapaistos ja nenässä tuoksuu omenahillo. Ohikulkiessa omenapuusta tai sen alta voi napata pikaisen herkun matkaan, toiseen suuntaan mennessä punakylkistä ja takaisin tullessa voi mutustella keltaista omenaa.

Vaan omenapuu on omenoista tyhjä. Niin on viereinenkin puu ja kaikki pihan muutkin omenapuut, niin isot, vanhat ja käppyräiset kuin nuoret, notkeat ja rehevätkin. Ei herkun herkkua, ei pahentuneita pois vietäväksi mutta ei myöskään hyviä säilöttäviksi.

Seurakunnan isostoiminnan nuorilla on nimikkohuppari. Sen selkämyksen kuviota halkoo poluksi piirretty jalanjälkien jono. Katsojalle jää vaikutelma, että jäljet jatkuvat ohi kuvion, ne tulevat alueelle ja jatkuvat horisonttiin. Kulkijan matkasta vain pieni osa on näkyvissä.

Ensi sunnuntain raamatuntekstit kehottavat hoitamaan Jumalalta saatuja lahjoja ja käyttämään niitä hyvin. Mitä nämä lahjat ovat minun kohdallani? Miten käytän niitä oikein?

Meillä voi olla taitoja, jotka näkyvät ulospäin muille ja me tiedostamme ne myös itse. Tällaisia lahjoja ja taitoja voivat olla esimerkiksi soitto- ja laulutaito. Näiden taitojen avulla on helppo luoda hyvää mieltä ympärilleen. Mitä muita piirteitä ja lahjoja meillä on kuin kaikille näkyvät?

Me kuullaan ympärillämme jatkuvasti erilaisia ääniä. Pihavaahteroiden havinaa, naapurin koiran haukahduksia, liikenteen hurinaa ja ukkosen jylinää. Me ollaan usein jo niin tottuneita meidän lähiympäristön tavallisiin ääniin, ettei enää edes kiinnitetä niihin huomiota. Kun kuunteleminen unohtuu, niin arvostus itsestäänselvinä pidettyjä asioita kohtaan laskee.

Olin viime viikolla pitkästä aikaa taas rahtilaivalla seilaamassa. Laivalla ollessa tuli käytyä monenlaisia keskusteluja, niin elämästä kuin työstä. Eräässä keskustelussa totesimme, että suomalaisen yhteiskunnan yksi vahvoja tukipilareita on se, että pyrimme itse kukin tekemään työmme niin hyvin kuin mahdollista. Emme etsi itsellemme hyvää vääryyden kautta. Se luo koko yhteiskuntaan ja meidän ihmisten välille kiinnipitävää sekä yhtenäisyyttä lisäävää liimaa, vahvuutta ja luottamusta. Joku voisi puhua asiasta myös kristillisenä työn etiikkana.

Ystävyys

Luonto viheriö ympärillämme, valo ja aurinko kyllästävät aistimme,

elämä ympärillämme kuhisee. Tässä hetkessä on helppoa olla.
Antaa aistimusten virrata tajunnan pohjaan asti. Sulkea silmänsä, tuntea olevansa onnellinen.

 

 

”Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Olen lukenut muutaman hartauskirjoituksen, mutta sellaista oman ajatuksen alkua kirjoitukseen ei tahdo tulla. Kaikki on niin vanhaa, kauan olen ollut vanha, nyt olen vanhus.

Ne ovat mielestäni ihan eri asioita. Se ei ole yksin ikä. Olisiko se elämäntilanne tai asenne?

Mielenkiintoista on elää vanhuksena. Kokee asioita eri lailla ja on sellainen tunne, kuin olisi jostain pois liukunut.

En siitä kuitenkaan sen enempää.

Olin tuossa päivänä muutamana kyytimiehenä Salon sairaalassa. Oli aikataulut vähän myöhässä. Minulla oli siinä sitten aikaa istua kanttiinissa puolitoista tuntia. Katselin siitä ihmisvirtaa. Sisään. Ulos. Siitä mentiin kepeillä, pyörätuoleilla, paareilla. Se pisti vähän ajattelemaan!

Peilailin näkymää omiin fiiliksiini. Minä ryökäle kehtaan kitistä Herralleni (kuka Hän lieneekään), että mulla ei ole ihan koko ajan tarpeeksi hauskaa!

 No ymmärsin mä sentään hävetä, kun näin oikeasti vaikeita kohtaloita.

Pyhän Hengen voimaa tarvitaan

Haluan seuraavan Eila Tynjälän laulun sanoin toivottaa sinulle hyvää ja siunattua Helluntaita:

 

Kerran lausui Jeesus; ” Tulta olen tullut heittämään

ja kuinka toivoisin sen syttyvän jo päälle maan”

toivoton ihminen kun näkee tulen sen,

uskaltautuu luokse ristin verisen.

 

Hengen voimaa sitä tarvitaan

Hengen voimaa yhä uudestaan

Jumalan kansa vyöttäydy voimaan,

Hengen voimaan pyhän Karitsan.

 

Kansa tämä huutaa vapautta synnin lokahan

Minun Someroni kirjotus-kilpailussa vuonna 2005 vertasin ihmistä metsän puuhun. Molemmat tarvitsevat hyvät olosuhteet kasvulleen. Jos tulee liian hyvät olosuhteet, myöskin vilja voi lakoontua, puusta tulla oksainen, heikko laatuinen ”hoto”.

Loppujen lopuksi ihminen voi vain toivoa ylhäältä suotuisia olosuhteita kasvulle. Paljon vaikuttaa lopputulokseen kuinka hyvin viljelijä on pystynyt maan muokkaamaan, kuinka hyvä kasvualusta on.

Tuo Topeliuksen virsi on todennäköisesti sinullekin jo lapsuudesta tuttu. Virren hienot sanat kannatta lukea. Toisen säkeistön alku kuuluu: ”Kaikessa näytä käsiala Luojan, mahtavan viisaan, kaiken hyvän suojan.” Kevät on taas koittanut ja kasvit ovat puhjenneet kuolleelta näyttäneestä tilasta täyteen loistoonsa muutamassa päivässä. Voisiko tämän kaiken takana olla kukaan muu kuin mahtava, viisas, kaikkivaltias Jumala, kaiken Luoja? Pienessä kasvin siemenessä on valmiina koko kasvi. Kun se saa riittävästi lämpöä ja kosteutta, se alkaa kasvaa uudeksi kasviksi.

Minä rakastan Herraa. Hän kuulee minua, 
hän kuulee hartaan pyyntöni. Ps 116:1

Jeesus sanoo: ”mitä ikinä te minun nimessäni rukoilette sen te saatte”

Mitä ikinä! Todella. Vaikka kaikki ei tulisikaan heti, niin Jumalalla on kuitenkin suunnitelma jokaiselle. 

Ilta-auringon viimeiset säteet heijastuvat huoneen seinään. Menen katsomaan ulos

ikkunasta ja katson luonnon minulle heijastamaa oranssia värikylpyä. Jään tuijottamaan

näkyä pystymättä irrottamaan katsettani. Tässä, juuri tässä, minun on hyvä olla eikä mikään

huoli paina harteitani.

Hektisessä, työn, koulun ja perhe-elämän täyttämässä arjessa voi olla usein vaikea

hengähtää, olla huoletta. Aivot käyvät ylikierroksilla vielä peiton alle päästyä ja seuraavan

Pääsiäisen tapahtumissa nousee esiin yksi Jeesuksen opetuslapsi, jonka oikeastaan haluaisi unohtaa. Hän on se opetuslapsi, jolle oli annettu vastuullinen tehtävä. Luotettiin, että hän on se, joka pitää huolta opetuslapsijoukon yhteisistä rahoista.

Joka itsensä alentaa, se ylennetään. Näin on totuttu ajattelemaan. Nöyrtymisestä seuraa palkinto. Arkielämässä näin ei useinkaan käy. Oikeudenmukaisuutta on harvoin ja sekin monesti osittaisesti, vain jostain näkökulmasta.