Varhaiskasvatuksen ohjaajan toimen sijaisuus ajalle 9.1.2020 – 3.11.2020.

Someron seurakunnassa on haettavana varhaiskasvatuksen ohjaajan toimen sijaisuus ajalle 9.1.2020 – 3.11.2020. Someron seurakunta koostuu Someron seurakunnasta ja Somerniemen kappeliseurakunnasta. Seurakuntalaisia on n. 7200, työntekijöitä n. 20. Kasvatuksen työalalla työskentelee kaksi nuorisotyönohjaajaa, joista toisen työ painottuu varhaiskasvatuksen alueelle; varhaiskasvatuksen ohjaaja; diakoni, jonka työ jakaantuu 40 % kasvatuksen ja 60 % diakonian välillä ja seurakuntapastori.  Seurakunnan varhaiskasvatus ja nuorisotyö on vilkasta.

 

Etsimme työyhteisöömme avarakatseista ja yhteistyökykyistä varhaiskasvatuksen ohjaajaa. Tehtävän kuvaan kuuluu päiväkerho- ja perhekerhotyötä, perheille suunnattujen tapahtumien järjestämistä, yhteydenpitoa kaupungin varhaiskasvatukseen sekä ohjaajana toimiminen varhaisnuorten ja rippikoululeireillä.

 

Toimi täytetään määräaikaisena ajalla 9.1.2020 – 3.11.2020.  Hakijan tulee olla konfirmoitu, ev.lut. kirkon jäsen. Toimen pätevyysvaatimuksena on sosionomi (AMK) / varhaiskasvatuksen ohjaaja tai piispainkokouksen aikaisempien päätösten mukainen tutkinto. Pätevien hakijoiden puuttuessa toimen määräaikaiseksi hoitajaksi voidaan valita myös henkilö, jolla ei ole toimeen vaadittavaa pätevyyttä. Toimen vaatimusryhmä on 501. Toimeen valitun on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan (KL 6:16 §) sekä rikosrekisteriote (KL 6:33 §). Toimessa on 3 kuukauden koeaika. Toimen hoitaminen edellyttää ajokorttia ja autoa.

 

 

Hakemusten on oltava 8.11.2019  klo 15.00 mennessä Someron seurakunnan kirkkoherran virastossa, osoite Härkäläntie 1, 31400 Somero tai sähköpostitse osoitteessa jaakko.knuutila@evl.fi.   Lisätietoja kirkkoherra Jaakko Knuutila p. 044-7214010, jaakko.knuutila@evl.fi.

 

Mahdolliset haastattelut järjestetään 19.11.2019. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan haastatteluun kutsuttaville erikseen.