Vapaaehtoinen ystävä

Lähde mukaan torjumaan geriatrian jättiläistä, yksinäisyyttä!

Haemme vapaaehtoisia iäkkäille ystäviksi. Ikäihmisiä on Suomessa 1200000. Yksi kolmannes heistä kärsii geriatrian jättiläisestä, yksinäisyydestä. Somerolla on yli 31 prosenttia väestöstä yli 65 vuotiaita. Yli 75 vuotiaita yksin kotona asuvia haluamme erityisesti palvella.

 

Tarjoamme apua ulkoiluun tai juttuseuraa päiviesi piristykseksi. Vapaaehtoisen ystävän kanssa voit ulkoilla, tehdä käsitöitä, käydä asioilla tai vaikka kirkossa. Ja siinä sivussa tulee varmasti jutusteltua niitä näitä. Ystävä vierailee sopimuksen mukaan 1‒4 kertaa kuussa, esimerkiksi puolitoista tuntia kerrallaan. Ystävän vierailu on maksutonta. Vapaaehtoinen ystävä tuo iloa ja virkistystä arkeen, mutta hänen tehtäviinsä ei kuulu kodin- tai sairaanhoito, eikä hän saa kuljettaa omalla autollaan.

 

Tarjoamme myös saattaja-apua asiointireissulle. Jos kulkeminen on epävarmaa tai perille löytäminen hermostuttaa, voi seurakunnasta tiedustella vapaaehtoista saattajaksi reissulle. Lääkäriin tai asioille muutenkin. Avun tarvitsija huolehtii kustannuksista, saattaja ei saa kuljettaa.

 

Tämän kaiken mahdollistavat meidän koulutetut vapaaehtoisemme. Lähde mukaan toimintaan! Ilmoittaudu:

Essi Torkkomäki-Ryhtä 

044 721 4041 tai essi.torkkomaki-ryhta@evl.fi

Tai vapaaehtoistyo.fi-portaaliin tästä

 

Lähimmäisystävien ilta

Lähimmäistyötä tekeville järjestetään kuukausittain vertaistuki-iltoja. Illoissa kohdataan samaa työtä tekeviä pienen iltapalan yhteydessä. Jutellaan ja kouluttaudutaan, mukana myös ulkopuolisia alustajia. Kokoontumiset keskiviikkoisin kello 17:30 seurakuntakeskuksella.

Kevään lähimmäisystävä-illat ovat

22.1.2020

12.2.2020

18.3.2020

15.4.2020

13.5.2020

17.6.2020

 

Tarjoilun järjestämiseksi pyydämme ennakkoilmoittautumista Essi Torkkomäki-Ryhtä 044 721 4041 tai https://vapaaehtoistyo.fi/vapaaehtoistehtava/10454