Usko, toivo, rakkaus

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Elämme vuoden pimeintä aikaa.  Henkinen ilmapiiri korostaa entisestään luonnossa vallitsevaa kaamosta.  Median uutisaiheet täyttyvät synkistä aiheista ja vahvistavat käsitystä myös ihmismielen pimeydestä. Käsitys sananvapaudesta on muuttunut ja se on käsitteenä rajoitettu koskemaan vapautta ilmaista tietynlaisia uskontoon, uskoon tai arvomaailmaan liittyviä käsityksiä.  Sananvapaudesta on tullut ehdollinen, eikä jokaisen ehdoton ihmisoikeus.  Mielipiteitä muokataan somen ja median kautta, josta on tullut korkein oikeus.  Omantunnon vapaus ei tunnu koskevan kaikkia, jos se koetaan uhkana.

Missä ovat usko, toivo ja rakkaus?  Tuntuu uskottavammalta puhua epäuskosta, epätoivosta ja rakkaudettomuudesta niin yhteiskunnassa kuin omassa sydämessämme vallitsevasta tilasta.  Olemme unohtaneet paikkamme luomakunnassa.  Olemme unohtaneet Luojamme. 

”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus.  Mutta suurin niistä on rakkaus.” (1 Kor 13:13).  Suurinta rakkautta on rakastaa vihollista ja niitä, joiden kanssa olemme eri mieltä.  ”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” (1 Kor 13:7) Suurinta rakkautta on nähdä toisessa hyvää, vaikka hänen tapansa ajatella ja uskoa poikkeaisi omastani ja ärsyttäisi minua.  ”Rakkaus ei koskaan katoa.” (1 Kor 13:8)  Me olemme kuolevaisia ja monin tavoin rajoittuneita, mutta rakkaus ei koskaan häviä, koska Jumala  on rakkaus.  Niin kauan kuin kuvittelemme omassa voimassamme ja viisaudessamme pelastavamme itsemme ja maailman meillä ei ole toivoa.  Vasta, kun nöyrrymme myöntämään oman voimattomuutemme ja pienuutemme Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, meillä on toivoa.  Pidetään kiinni toivosta, että Jeesus kuoli meidän edestämme, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä pimeyteen!

Iloa ja valoa elämääsi!

 

Ulla Mäenpää

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vapaaehtoistyön diakoniatyöntekijä