Tyhjä omenapuu

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Omenoiden satokausi on parhaimmillaan käsillä, suussa maistuu omenapaistos ja nenässä tuoksuu omenahillo. Ohikulkiessa omenapuusta tai sen alta voi napata pikaisen herkun matkaan, toiseen suuntaan mennessä punakylkistä ja takaisin tullessa voi mutustella keltaista omenaa.

Vaan omenapuu on omenoista tyhjä. Niin on viereinenkin puu ja kaikki pihan muutkin omenapuut, niin isot, vanhat ja käppyräiset kuin nuoret, notkeat ja rehevätkin. Ei herkun herkkua, ei pahentuneita pois vietäväksi mutta ei myöskään hyviä säilöttäviksi.

Vihreät vahvat lehdet kertovat että elinvoimaa virtaa juurista ylöspäin ja rungon vakaus pitää puun pystyssä tuulien tuiverruksessa. Vaikka puu parhaansa tekee, omenapuusta ei voi poimia sen paremmin päärynöitä kuin kultakolikkojakaan, sen lehdet eivät ole seteleitä eikä voileipiä. Se on silti omenapuu, tänä vuonna vaan ilman omenoita.

Toisinaan ei ihmisenkään aherrus tuota suurinta satoa, hyvästä tahdosta huolimatta asiat eivät puhkea kukkaloistoonsa eikä ponnisteluista huolimatta ympäristö anna sitä mitä yksilö tarvitsee. Aina ei vain jaksa, toisinaan on ehkä aivan sama jäikö kuivat pyykit ulos vesisateeseen, joskus ei jaksa valmistaa ruokaa pakkaseen vaan armollisuudesta itseään kohtaan turvautuu valmisruokaan.  

Armollinen tulisi olla itselleen, vaikka jotain jäisi tekemättä tai saavuttamatta, vaikka jokin menisikin pieleen tai tilaisuus menisi ohi. Ei omenapuutakaan kaadeta kun yhtenä vuotena se ei tuottanut satoa. Tuskin kukaan ylhäältäkään meitä katselee otsa rypyssä tuhisten, jokaiselle on annettu oma, erityinen elämänsä ja jokaiseen elämään mahtuu paljon armoa ja armollisuutta. Lepääminen on sallittua, epäonnistuminen on sallittua ja huolettomuuskin on sallittua, pikkuasioista ei pidä stressata vaan muistaa joskus levätä.

Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen, päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.” Virsi 338

 

Anu Lankinen
Someron seurakunnan kirkkoneuvoston jäsen
Koulutettu hieroja