Tuhkatkin pesästä

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Mies mustissa vaatteissaan seisoo ovella, ”On tullut sen aika” se sanoo ja kantaa ison imurin tupaan. Nuohooja tekee jokavuotisen työnsä ja puhdistaa tulisijahormit.

Käsillä on myös aika kun laskiainen on liukkaasti lasketeltu ja tuhkakeskiviikon kautta on siirrytty paaston aikaan. Tuhkakeskiviikossa on ollut tapana sirotella tuhkaa pään päälle vertauskuvana katumiselle ja pyynnölle saada synnit anteeksi. On myös pyydetty voimaa, jotta voisi antaa anteeksi lähimmäisilleen.

Joskus tulee eteen hetkiä ja tilanteita, jolloin ei todellakaan tiedä mitä tehdä. On käytettävissä vaihtoehtoja, mutta niissä ei ole yhtä hyvää ja monta välttävää ratkaisua vaan jälkeenpäin saattaa huomata että metsään meni, väärin tuli tehtyä. Joskus saattaa pelästyä, että jokin ratkaisu veikin pohjalle asti, vielä syvempään suohon kuin missä luuli jo olevansa upoksissa. Saattaa tuntua siltä että kaikki on viety, kaikki on menetettyä, mennyttä, on viety vanhan sananlaskun mukaan tuhkatkin pesästä.

Silloin kun tuntuu että valoa ei ole ja toivottomuus alkaa vallata, voisi turvata psalmiin 130: 1-2 ”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun ääneni.”

Yksi lause, yksi ääneen sanottu ajatus voi tuoda pienen oljenkorren johon tarttua, valonpilkahduksen toivosta joka valaisee ja rohkaisee. Rukous tai toivomus voi asettaa eteen jalansijan, joka kantaa tai otteen, joka pitää. Kohta huomaa että askelia onkin tullut jo monta, matkaa on taitettu, elämää eletty ja pystyssä pysytty. Taakse jäänyttä on upottava suo, väärät teot ja huonot päätökset, vain muistot ovat paidanhelmaan jääneet.

Ensimmäinenkin puu pitää tulisijassa polttaa, jotta lämpö leviää. Älä pelkää elämän haasteita, sillä kohta on taas arinan alla tuhkaa ja elämässä uusia mahdollisuuksia.

Anu Lankinen

Someron seurakunta

luottamushenkilö, kirkkoneuvoston jäsen.