Toivo, unelmoi!

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Olen tuosta sanaparista keskustellut useankin kanssakulkijan kanssa. Että mikä niitten ero on? Minulle ne on vähän kuin sisko ja sen veli. Joka tapauksessa erittäin tärkeitä elämänilon ylläpitäjiä. Ruokkivat toinen toisiaan. Jos on unelmia, toivo herää! Ja toisinpäin, jos on toivoa, jaksaa unelmoida.

Sen koitan aina muistaa, etten kenenkään lähimmäisen toivoa nujerra. Jos suinkin pystyn, yritän ruokkia toivonsanomaa! Mitä minä sitten toivon? No että uni ja ruoka maistuisi vielä pitkään. Terveyttä piisaisi. Ja hauskimpana, että saisin nähdä lapsenlapseni aikuisena! Toivonko minä pääseväni taivaaseen? Sitä uskallan epäillä J

Unelmista ajattelen niin, että sillä on oma arvonsa, vaikka syvällä sisimmässä tietäisitkin, ettei koskaan toteudu. Esim. minulla sellainen on ollut jo 10 vuotta; matkustaa Siperian läpi junalla. Tai päästä kerran elämässä täydelle Wembleyn stadionille, ja kuulla miltä kuulostaa, kun 100 000 henkeä huokaa pettyneenä, kun kotijoukkueen kuti menee 5 cm ohi takatolpasta.

Yhteisyyttä haen. Minusta unelmat kannattaa pitää ihmisen kokoisina. En kaipaa lottovoittoa, maailmanympärimatkaa tai kuuluisuutta. Joku pikkusen kiva riitettävä ja riittää.

Kun ei ole oikein nuo virret hallussa, niin lainaan Tuure Kilpeläistä:
”Kanna mukanasi unelmaa, sillä unelmat kantavat sinua.”

Honkasen Jokke