Toistemme palveluksessa

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Olin viime viikolla pitkästä aikaa taas rahtilaivalla seilaamassa. Laivalla ollessa tuli käytyä monenlaisia keskusteluja, niin elämästä kuin työstä. Eräässä keskustelussa totesimme, että suomalaisen yhteiskunnan yksi vahvoja tukipilareita on se, että pyrimme itse kukin tekemään työmme niin hyvin kuin mahdollista. Emme etsi itsellemme hyvää vääryyden kautta. Se luo koko yhteiskuntaan ja meidän ihmisten välille kiinnipitävää sekä yhtenäisyyttä lisäävää liimaa, vahvuutta ja luottamusta. Joku voisi puhua asiasta myös kristillisenä työn etiikkana. Henkilökohtainen välinpitämättömyys omassa työssä ja välinpitämättömyys toisia ihmisiä kohtaan hajottaa ja heikentää koko yhteisöä, siis meitä ja yhteiskuntaamme.

 

Tätä samaa varmastikin sivusi Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy lausahtaessaan puheessaan ”Älä kysy mitä maasi voi tehdä sinun puolestasi vaan mitä sitä voit tehdä maasi puolesta”. Jos me kaikki odotamme, että jonkun toisen pitäisi tehdä jotain meidän vuoksemme, kukaan ei tee kohta yhtään mitään. Siitähän ei tule yhtään mitään. Katse on siis tässä suhteessa pidettävä tiukasti itsessä, kuinka hyvin hoidan minulle annettua leiviskää, oli se sitten minkälainen tahansa.

 

Ensi sunnuntaina on on kirkkovuodessa Apostolien päivä ja teemana ”Herran palveluksessa”. Apostolien päivänä muistelemme apostoleita, tekstit puhuvat apostolien kutsumisesta ja opetuslasten tehtävästä laajemminkin. Mutta keitä ovat opetuslapset tässä tapauksessa? Puhummeko me nyt vain niistä 12 alkuperäisestä, jotka Jeesus henkilökohtaisesti Raamatun mukaan kutsui seuraajikseen? Vai puhummeko me kenties jostain muusta, jollainen erityisillä kriteereillä rajatusta joukosta? Minusta me puhumme tässä yhteydessä meistä jokaisesta, opetuslapsia olemme me kaikki kristityt, vauvasta vaariin.

 

Ihminen on kaikessa moninaisuudessaan Jumalan luoma, Jumalan kuva ja siksi myös Jumalalle rakas. Kun me palvelemme Kristuksen kirkon jäseninä toisia ihmisiä, palvelemme samalla Jumalaa. Ja kun me palvemme toisia ihmisiä mahdollisimman hyvin, kirkastamme Jumalan kasvoja ja samalla yhteisömme, yhteiskuntamme ja maamme saa hänen runsasta siunaustaan. Siksi emme saa myöskään sortua välinpitämättömyyteen omassa tehtävässämme, meillä jokaisella on väliä, olipa se meidän roolimme tai tehtävämme mikä tahansa, missä ja milloin tahansa. Niin työssä kuin vapaalla.

 

Siksi pidän tärkeänä myös tässä yhteydessä Kristuksen kirkon jäsenyyttä. Jos käännät selkäsi kirkolle, käännät selkäsi yhteisölle. Sillä vastaavaa moniulotteista yhteisöä kerrannaisvaikutuksineen ei mikään muu yhteisö tarjoa. Mikään muu yhteisö ei rakenna eikä tuota yhteiskuntaamme sellaista sitkoa, liimaa ja toivoa kuin Kristuksen kirkko. Kristuksen kirkko ei pohjaa yksittäisten ihmisten häilyville ja muuttuville haluille, innolle, ajatuksille tai mieliteoille niin kuin moni muu yhteisö tekee. Se ei pohjaa lyhytjänteisen ihmisen itsekkyydelle, oli se sitten mitä lajia tahansa, taloudesta lähtien. Kristuksen kirkko ja sen jäsenyys on yhteiskuntamme perustus, nyt, aina ja iankaikkisesti. Ja sen myötä olemme me kaikki niin Herran kuin myös toistemme palveluksessa.

 

 

Olli Salomäenpää

kanttori