Taskut täynnä muistoja

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Elokuun ilta. Aurinko lämmittää. Metsässä tuoksuvat mustikat ja kaadetut kuuset. Kuivuri hurisee viljaa kuivaksi.

Mummo ja Pikkuinen kulkevat pururataa. Repussa sämpylä ja vesipullo. Ihmetellään polut ja poimitaan mustikat. Jumppatelineellä, sen korkeimman mäen päällä, jaetaan eväät. Kotimatkalla Pikkuinen ihmettelee, miten näin pienestä retkestä tulikin näin paljon muistoja. Miten ne muistaisi aina? Mummo ehdottaa, että jos laitetaan muistot taskuun. Kotona äiti saa tiukan ohjeen: ”tätä mekkoa et sitten pese, sen taskut on muistoja täynnä.”

Muistot syntyvät niin pienistä. Tänä vuonna ne ovat olleet erilaisia. Leirimuistoja saatiin vain vähän. Parin päivän riparit antoivat aavistuksen entisestä. Siikjärven piha ja ranta täyttyivät leiriläisten äänistä vain tuokioiksi. Tyttö-ja poikaleiriläiset, perheleiriläiset ja Kuutamoleirin äidit jäivät odottamaan uutta kesää ja uusia muistoja.

Onneksi tärkeimpiin asioihin eivät rajoitukset yllä. Mitkään virukset eivät estä olemasta Jumalan kämmenellä, rakkaus välittyy maskeista huolimatta. Suuria joukkoja tärkeämpiä ovat pienet kohtaamiset. Viipyminen omien lasten kanssa voi tuoda muistoja, jotka kantavat koko perhettä. Pysähtyminen antaa mahdollisuuden huomata enemmin kuin vauhdissa huomaatkaan. Hitaammin kiiruhtamalla kuulee pienet äänet paremmin, aavistaa ajatukset, eikä menetä hentoja hetkiä, niitä, joiden kanssa on oltava tarkkana.

Perhe –ja päiväkerhojen teemana on tänä vuonna puu. Puun alla voi istua suojassa, sen oksille voi ripustaa keinun, sen kätköistä linnut löytävät pesäpaikan ja sillä on vahvat juuret. Niiden avulla se kasvaa isoksi puuksi. Sellaiset juuret tarvitsee jokainen lapsi, jokainen nuori. Niiden kasvattaminen on meidän aikuisten tehtävä.

Älä ole huolissasi, vaikka maailmanmatkasi peruuntuvat, suuret juhlat siirtyvät ja liikkumistasi rajoitetaan. Siinä ihan lähellä, vieressäsi ehkä, on suurinta ja tärkeintä mitä tarvitset.

Kerro hänelle, että näin on hyvä. Istutaan vaikka puun juurelle, lauletaan Jumalan kämmenellä ja ihmetellään miten näin pienestä hetkestä voi kasvaa niin suuria muistoja.

 

Kirsi Härme
Nuorisotyönohjaaja