Pian on laskiainen ja pulkat, kelkat ja liukurit otetaan esiin varastosta, halkopinon takaa tai leikkimökin nurkalta. Mennään parhaisiin laskupaikkoihin ja varataan kunnon eväät mukaan. Kuumaa mehua, kaakaota tai kahvia on hyvä olla mukana termarissa. Repussa kulkevat myös istuinalustat, muutama polttopuu, sytykkeet, makkarapaketti ja paistotikut. Luonto kutsuu nauttimaan kevätauringosta ja -hangista.
Laskiaisena laskeudutaan myös paastonaikaan ennen pääsiäisen juhlaa. Mitä paastonaika merkitsee minulle? Vaikuttaako se siihen, mitä syön – laskiaispullien jälkeen jotain ravitsevampaa ja kevyempää kenties? Vai vaikuttaako se enemmän mielentilaani ja ajankäyttööni? Voisinko keskittyä nyt enemmän rukouselämääni: muistaa huokaista Jumalan puoleen elämäni eri asioissa ja kiittää siitä, mikä on hyvin juuri nyt. Voisinko pysähtyä ihmettelemään luomakuntaa enemmän. Voisinko jättää puhelimen useammin parkkiin, jotta aikaa olisi tässä hetkessä läsnä oleville ihmisille. Sanoisinko elämäni läheisille ihmisille juuri tänään, kuinka tärkeitä he minulle ovat.
Ennen paastonaika oli kurinalaista kieltäytymisen aikaa. Piti pidättäytyä ruoan syömisestä ja olla nestepaastolla. Muitakin mukavuuksista luopumista odotettiin paastoajalta. Tänään paasto on ehkä kuitenkin jotain muuta: Rakkaudelle, välittämiselle ja pyhän kokemiselle omistettua erityistä aikaa. Silmien avautumisen aikaa, kuten virsirunoilija – ja virsirukoilija – sanoittaisi virren 923 sanoin:
”Silmäni aukaise, Jumalani.
Kaikki muu turhaa on rinnallasi.
Aamulla noustessa vierelle jää.
Liekkisi loistaa, kun yö hämärtää.
Viisauden lähde, vie viisauteen.
Tietäni ohjaa, kun matkaani teen.
Luottaa voin Isäni rakkauteen.
Kätkeydyn suojaasi turvalliseen.”
Marika Viljamaa
vs. kirkkoherra
Someron seurakunta