Räsymatto

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Puristelen räsymattoa terassilla sateisen harmaana päivänä. Lisää harmaata taivaalle, ajattelen, kun matosta lentää pölypilvi ilmaan. Olen kutonut maton kahdeksan vuotiaana, se on lapsen kokoinen, vähän kynnysmattoa suurempi. Reunat ovat kiemuraiset, värit kirkkaat. Äidin vanha, punainen paita. Vaarin siniset välihousut. Keltakukallinen pussilakana. Vihreä, monet leipätaikinat nähnyt esiliina. Miten hauskaa olikaan paukuttaa eri värejä yhteen, suunnittelematta. Kovin kauaa ei lapsi jaksanut yhtä väriä laittaa, raidat ovat kapeita. Jos nyt kutoisin, tekisin yhtä kirjavan ja varmasti yhtä reunoiltaan muhkuraisen. Ehkä jaksaisin vähän pidemmän, ehkä raidat olisivat vähän leveämmät. Ehkä en jaksaisi suunnitella, ehkä fiilispohjalta antaisin mennä. Ehkä tulisi enemmän tummia sävyjä…

Mieleeni tulee vanha Riepumatto-laulu: ”Jos nuo tummat raidat ottaisimme pois, ei noin kirkkaita nuo vaaleatkaan ois. Huomaahan sen tämän tästä, et on elo värikästä.” Samalla ajattelen mennyttä vuotta. Tunnen kiitollisuutta. Miten paljon hyvää olenkaan saanut! Tajuan taas pitäneeni sitä kaikkea itsestään selvyytenä. Menneen vuoden räsymattooni tulee enemmän kirkkaita raitoja, kuin tummia. Ehkä violetti rytmittää mattoa, katumuksen väri. Olisinpa kohdellut lähimmäisiäni paremmin – en pidä violetista! Pidän punaisesta. Punainen aiheuttaa voimistumista ja yllyttää. Se on tulen ja Pyhän Hengen väri. Tiedän, että menneessä matossani on punaista paljon, uskon Pyhän Hengen vaikuttaneen elämääni koko ajan, sillä ilman sitä ei koko mattoa olisi. Punaisen takia siinä on myös paljon valkoista, puhtautta. Vapahtajamme syntymän, kuoleman ja ylösnousemuksen takia saan aloittaa aina alusta, armahdettuna.

Toivomuksenani uuteen vuoteen on, että matostani tulee raikkaan kirkas, punertava ja valkoinen. Ja minkälainen siitä ikinä tuleekaan, saan sen lahjana. Tummat sävyt kirkastavat vaaleita, violetin jälkeen tulee valkoinen.

Elina Mettovaara
diakoni