”Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla”. Näistä, Turun Brinkkalan torin parvekkeelta lausutuista joulurauhan julistuksen sanoista ja lopussa kuultavasta Porilaisten marssista alkaa minun jouluni.
Iltapäivän riisipuuroaterian jälkeen on vuorossa jouluaaton hartaus. ”Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon hän!” on virsi, jonka laulamisen aikana joulun sanoma laskeutuu sieluuni ja sydämeeni. On lopultakin saavutettu joulun lempeä, rauhallinen ja hyväntuulinen olotila.
Hartauden jälkeen viemme kynttilät haudoille. On tärkeää hetkeksi jäädä muistelmaan niitä joulun hetkiä, joissa jo poisnukkuneet ovat olleet mukana. Samalla heille voi välittää kiitoksen yhteisistä muistoista ja niistä perinteistä, jotka heidän kauttaan jatkuvat sukupolvesta toiseen. He kaikki rakkaat tuikkivat tähtinä kirkkaalla joulutaivaalla vilkutellen meille joulun sanomaa.
Perinteisen jouluaterian jälkeen piipahtaa joulupukki kylässä. Voi sitä lasten silmien loistetta ja riemua, kun eteisestä alkaa kuulua kolinaa! Äitii, isiii, mummoo, nyt se pukki tulee!
Joulun aika on rauhoittumisen aikaa. Kaikki ylimääräinen hälinä, pakko ja kiire on suljettu ulos oven taa, eikä niitä päästetä sisälle. Ovi avautuu vain joulun sanomalle, rauhalle, omille rakkaille ja läheisille ystäville.
Siunattua joulun aikaa!
Riitta Lehtinen