Kuuntelemisen jalo taito

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Me kuullaan ympärillämme jatkuvasti erilaisia ääniä. Pihavaahteroiden havinaa, naapurin koiran haukahduksia, liikenteen hurinaa ja ukkosen jylinää. Me ollaan usein jo niin tottuneita meidän lähiympäristön tavallisiin ääniin, ettei enää edes kiinnitetä niihin huomiota. Kun kuunteleminen unohtuu, niin arvostus itsestäänselvinä pidettyjä asioita kohtaan laskee. Omassa pihapiirissä vallitseva rauha on monelle maalla asuvalle arkipäiväinen asia, mutta muuttaessa isoon kaupunkiin liikenteen melun ja lukuisten ihmisten keskelle, osaakin ehkä jo olla kiitollinen hiljaisuudesta.

Välillä me pyritään niin kovasti tuomaan esille meidän omat ideat ja mielipiteet, että muiden puheenvuoro jää kuulematta. Porukan kovaäänisin päättää mihin mennään syömään ja kokouksessa hallituksen sanavalmein kertoo miten asiat hoidetaan. ”Ei kukaan muu sanonu mitään nii mä sit päätin”. Vai oliko muilla edes tilaisuutta saada ääntään kuuluviin? Jos yhdellä on aina vahva ja selkeä mielipide kaikesta, toiset voi kokea ettei oo muuta vaihtoehtoa kuin olla samaa mieltä. Kun hiljaisempi tyyppi lähtee pistämään tikkua ristiin äänekästä vastaan, seurauksena voi saada pitkän listan kärkkäitä kysymyksiä ja pahimmillaan joutuu tämän tyypin silmätikuksi. Sillon helpoimmalta vaihtoehdolta tuntuukin vaan pitää suunsa kiinni ja myötäillä muita.

Puhelias tyyppi saattaa itse joskus tajuta olleensa liikaa äänessä, ja muilla on myös oikeus huomauttaa asiasta. Toisinaan äänekkäämmät ihmiset ovat vaan niin innostuneita omasta jutustaan, että sysäävät muut tahattomasti kuuntelijan rooliin. Ne ei tee sitä ilkeyttään, vaan ovat mahdollisesti vaan niin tottuneita siihen, että muut kuuntelevat, etteivät enää itse tajua kiinnittää asiaan huomiota.

Me ollaan erilaisia, mutta annetaan kaikille mahdollisuus vaikuttaa. Impulsiiviset ja kovaääniset ihmiset vois harjotella olemaan kuuntelijan roolissa ja ujot ja hiljasemmat tyypit saa antaa äänensä ja mielipiteensä kuulua.

Aino Kesäniemi
Someron seurakunta