Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle

Hartauden päiväys

Vielä minun lapsuudessani ja nuoruudessani kirjoitettiin muistokirjoja. Riimilliset värssyt pienine variaatioineen ja kaunis kiiltokuva. Parhaalla kaunokirjoituksella kirjoitettuna. Yksi sivu yhdelle ihmiselle, ystävälle. Tuolloin kahdeksankymmentäluvulla kuulakärkikynällä tai tusseilla kirjoitettuna ilman huolta mustetahroista. 1940-luvulla muistovihkohin lyijykynällä kirjatut ovat hiipuneet jo miltei lukukelvottomiksi musteella kirjoitettujen pitäessä pintansa. Välineellä on siis väliä.

Muistokirjoilla on pitkät perinteet keskiajan aatelissukujen vaakunakuvitteisista viesteistä linnojen ja hovien säätyläisten kesken lukutaidon kehittyessä koululaisten kiiltokuvamuistokirjohin. Nykyisin muistot pyydetään kommina instakuviin. Tai tiktok-videohin. Synttärikuvakollaasien julkaisemiseen.  Ajatus toisen huomaamisesta säilyy, vaikka keinot muuttuvat. 

Se ajatus on kuitenkin tärkeä. Ole ystävä minulle. Jokainen meistä tarvitsee ystävän, tukemaan hankalissa tilanteissa, auttamaan vaikeuksissa, mutta myös jakamaan ilot ja olemaan puolestaan avunvastaanottajana. Vastavuoroisesti. Se on molemminpuolista ystävyyttä parhaimmillaan.  

Toiset liukuvat elämiimme jo ihan nuorena, koulusta tai tarhasta. Toisten kanssa tavataan työpaikoilla tai harrastuspiireissä. Joskus kuitenkin ystävyyden alkuun tarvitaan hiukan apuja. Yksinäinen ei löydä ystävää, vaikka miten olisi sen tarpeessa. Silloin voi ottaa yhteyttä seurakunnan lähimmäisystäviin, arkiystäviin, sieltä yritetään löytää joku matkaseuralainen kuuleviksi korviksi ja tukevaksi olkapääksi. Vaihtoehtoisesti voi lähteä itse ystäväksi muille. Jäähdyttämään sydänalaa korventavaa yksinäisyyttä. 

Minä haluaisin oppia kirjoittamaan kaunista käsialaa, kynällä, musteella. Kärsivällisyyteni ei tule kutenkaan riittämään kalligrafian opetteluun, mutta jos edes malttaisi kirjoittaa sen mitä kynällä kirjoittaa nätisti. Taitaa kuitenkin olla parempi laittaa rimaa matalammalle. Riittää, että käsialasta saisi selvää muutkin kuin apteekin henkilökunta. Kiiltokuviakin saa edelleen ostaa.  

Jospa laitan uuden muistokirjan alulle, kirjoitatko siihen? 

 

Kun lehdet irtoo ja kannet jää, 

niin kansissa säilyy muisto tää: 

Ruusun sulle antaisin, mut mistä sen saisin,

kun Someron savinen maa, ei voi niitä kasvattaa. 

 

Essi Torkkomäki-Ryhtä 

vapaaehtoistyönohjaaja 

Someron seurakunta