Kesän ja elämän juhlia

Hartauden päiväys

Oletko tänä kesänä ollut rippijuhlissa? Ehkä sinut on tänä kesänä konfirmoitu tai sitten olet saattanut päästä vieraaksi konfirmaatiojuhlaan. Olet saattanut ehkä vain istua kirkonpenkkiin hieman likaisessa t-paidassa ja huomata sitten ahdistuneena, että ympärilläsi on vain rippijuhlavieraita pukeutuneena parhaimpiinsa. Aina, kun olen itse päässyt alipukeutumisen alkujärkytyksestä, huomaan, että konfirmaatiomessut koskettavat joka kerta. Nuoria, aikuistuvia ihmisiä polvistumassa alttarin ääreen ottamaan vastaan siunausta, ja vanhempia ja kummeja sitä liikuttuneena seuraamassa. Mietin mitä noille nuorille voisi sanoa. Herkille sieluille, jotka ovat täynnä toivoa ja epävarmuutta elämän edessä.

Voisin muistuttaa heitä kastejuhlastaan, jossa heidät oli puettu valkoiseen mekkoon, jonka helma oli ylimitoitettu heidän pienten jalkojensa ympärille. Kertoisin, miten asu kuvasti sitä, että Jumala on kutsunut heidät kasvamaan omiksi itsekseen, ikiomaan luomistarkoitukseensa. Kertoisin, miten upeita heistä on tullut ja miten paljon onnen ja epäonnen hetkiä heillä tulee olemaan edessään.

Kertoisin, että seurakunta on koti tai perhe, jonka tasavertainen osa sinä olet. Sinut Jumala itse on kutsunut olemaan kristitty, ainutlaatuinen osa seurakuntaa. Ilman sinua tämä seurakunta ei olisi kokonainen. Kehottaisin nuoria rakentamaan seurakuntaa sellaiseksi, että kaikkien olisi siinä turvallista elää ja vaikuttaa. Kannustaisin heitä elämään seurakunnassa juuri sellaisena kuin ovat, mitään muuttamatta. Kaikkine kipuiluineen, epätäydellisyyksineenkin he ovat täydellisiä Jumalan silmissä. Muistuttaisin, että me polvistumme alttarille tasavertaisina. Kukaan ei ole toista parempi tai huonompi.

Lohduttaisin nuorta, että hän on saanut uskon lahjaksi ja se pysyy, vaikka elämässä tulee hetkiä, jolloin epäilys on vahvempi tunne. Kehottaisin käymään erityisesti silloin messussa, koska seurakunta kannattelee myös sinun uskoasi. Sanoisin vielä, että ihmisenä ja kristittynä kasvaminen on koko elämän mittainen tehtävä. Sinä löydät oman tiesi ja tapasi toimia kristittynä.

Jumala kulkee kanssasi läpi elämänmittaisen matkasi ja sen yli. Sama Jumala, joka kielsi ihmistä paratiisissa syömästä yhden puun hedelmiä. Rohkaisisin nuorta, että Jumala kielsi syömästä ainoastaan tämän yhden puun hedelmiä. Elä niin, että muistat maistella ja syödä kaikkien muiden puiden hedelmiä; elä siis rohkeasti ja nauti elämästä. Samuli Putron sanoin: Elämä on juhla.