Kesäaikaa

Hartauden päiväys

Kesäaikaa

Sunnuntaina kun herätään, ollaan hypähdetty tunti lähemmäs kesää. Johan sen tuntee ihollaan, että aurinko lämmittää. Rantahiekan kosteus ja lämpö ja se pölyn tunne, kun varpaat sen jälkeen kuivuvat. Vastaleikatun nurmikon tuoksu. Pääskysten kirkuna hellepäivän illassa.  

Vielä ei olla siellä. Vielä pitää odottaa kurakelien menemistä, haravoida kulottunutta ruohoa ja haistella maatuvien lehtien tuoksua. Mutaa ja märkyyttä, sitä on vielä edessä. Mutta valo on jo lisääntynyt kun päivä on pidentynyt, sitä ei voi olla huomaamatta. Kevään merkit ovat varmat; teiltä harjataan talven hiekoitussorat pois, koiranjätökset pulpahtavat näkyviin tienpientareiden kinoksista. Ikkunan kirjavuus häiritsee auringon vinoon tulevissa säteissä. Pian puskevat sinivuokot näkyviin kylmää uhmaten ja heti perään muukin luonto herää. Muuttolinnut palaavat, joutsenet antavat jo matkaraporttiaan Kirkkojärvellä sulan reunalla kaakattaen.

Tunti on lyhyt aika, tunnissa ei kevätsiivousta tai kylvötöitä tehdä. Tunnissa ehtii suunnittelemaan kevättyönsä järjestykseen niin pakottava kiireentunne helpottaa kun voi tehdä asiat yksi kerrallaan. Tunnissa ehtii jo ilahduttamaan yksinäistä, kohtaamaan lähimmäisen. Tunnin kyläily antaa virtaa pitkäksi aikaa. Anna siis tunti lähimmäisellesi ja saat siitä itsellesikin iloa.

 Maanantaina lallatellaan aprillia ja kuravettä, josko leikkimieli ja hyväntahtoinen pilailu siivittäisi kevättä ja kesää ja saisi kevätaskareet joutuisasti kuntoon.

Vielä me yritämme taivuttaa aikaa omaan tahtoonsa siirtelemällä kelloja, mutta siitäkin puuhasta päästään vuonna 2021 uusimman päätöksen mukaan. Luonto elää kuitenkin omaa kelloaan omaan tahtiinsa, sitä on turha yrittää hoputtaa tai jarruttaa. Ihminen on teoillaan aiheuttanut ilmaston muuttumisen, luonto on kestokykynsä rajoilla. Tulevaisuudessa voi kevään merkit olla aivan toisenlaiset. Voi jopa olla, että vuodenaikoja onkin jatkossa vähemmän, on pimeämpi ja valoisampi kausi. Asioita pitää korjata nyt, kun vielä se on mahdollista, jokainen yrittäköön tehdä omalla kohdallaan pieniä tekoja, niistä ne suuremmat purot syntyy. Ei vaivuta kuitenkaan epätoivoon, nautitaan lähentyvästä kesästä ja sammutetaan vaikka tunniksi valot perjantaina.

Niin aikaa on, ja aika aikaas kutakin. Talvea ja kevättä. Pian on kesä.