Äideille tarkoitetulla Kuutamoleirillä olennaista on teema. Se muovaa sisällön ja ulkoiset puitteet.
Tänä vuonna teemana on: ”Elämäni keitaat”. Mikä on elämässä se paikka tai aika, hetki tai tunnelma, missä koet olevasi kuin keitaalla. Keidashan on aina virkistävä ja voimaa antava kokemus. Pölyisen, hiekkaisen, joskus tukahduttavankin arjen autiomaan keskeltä voit sen löytää. Leirille mukaan pitää ottaa joku esine, kuva tai musiikki, joka kertoo siitä omasta keidashetkestä. Mikä olisi minun tavarani tämän kesän Kuutamolla?
Pitkin kesää olen huomannut miettiväni omia keidashetkiäni. Havahtunut yllättävässäkin kohtaa huomaamaan, että tämä se on, virkistävä, iloa tuova hetki. Usein keitaallani soi musiikki. Tärkeät kappaleet teatterissa tai konsertissa, kotona kuuluvat kitaran soinnut tai vain puhelimesta valikoitunut tärkeä laulu, lohduksi ja voimaksi epätoivon hetkeen. Otanko siis mukaani jonkun tärkeän musiikkikappaleen?
Keidashetkiksi tunnistan myös aamusaunan järven rannalla, kun aurinko vasta herättelee kuikkaperhettä ja lempeä löyly on syli ja pysähdys ennen päivän vauhtia. Ottaisinko siis löylykauhan?
Ehdottomasti mieleenpainuvaksi keidashetkeksi tänä kesänä, muodostui kaikkein pienimmän lapsenlapsen uusi taito. Reilun yksivuotiaan päättäväisin askelin hän astuu mummolan ovesta sisään. Ennen lapsen näkemistä, kuulen jo toistuvan kutsun: mummo, mummo, mummo. Tärkeä sana on opittu ja sitä osataan myös oikeassa kohtaa toistaa uudelleen ja uudelleen. Laitanko siis taskuuni tämän pienen tai edes hänen sukkansa tai tärkeän pikkuauton?
Jonkun toisen keidas on kaukana kotoa: kauan odotettu matka uusiin maisemiin, mielenkiintoisiin kohteisiin, kielten sorina, meren pauhu, lentokoneen penkkiin nojaava selkä: vihdoin matkalla sinisen taivaan kautta johonkin irti arjesta, johonkin, mikä täyttää voimavarastot, rauhoittaa levottoman sielun. Ehkä hän tuo leirille matkalipun tai tärkeäksi tulleen vesipullon.
Kuutamoleirin teema tuo pinnalle myös oivalluksen: Luoja ripottelee elämäämme keidashetkiä ihan varmasti. Meidän tehtävämme on löytää ne. Niissä hetkissä näkyvät myös Jumalan kasvot, se rakkaus ja lempeys, millä Hän meitä lapsiaan katselee.
Niin, minkä tavaran sitten pakkaan reppuuni Kuutamoleirille? Se onkin kokonaan vielä uusi tarina, joka kerrotaan leiriläisille vasta Siikjärvellä.
Kirsi Härme