Katoavat ja katoamattomat aarteet

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Kokoonnuimme maaliskuun alussa juhlimaan Someron perheneuvonnan 30-vuotistaivalta aiempien perheneuvojien ja kirkkoherran kanssa. Tilaisuudessa muisteltiin menneitä, hahmotettiin tulevaa ja mietittiin nykypäivän toimintaa. Esille tuli perheneuvonnan ansioita mutta toisaalta myös epävarmuuksia perheneuvonnan tulevaisuuden suhteen. Keskustelussa perheneuvonta nähtiin eräänä kirkon aarteista, jonka paikallinen jatkuminen on uhattuna yhteiskunnallisten muutossuunnitelmien myötä.

Mikä sitten oikeuttaa kirkon perheneuvonnan näkemisen aarteena? Tähän kysymykseen voi hakea vastausta perheneuvonnan hyvästä valtakunnallisesta maineesta. Noin 18.000 ihmistä käyttää vuosittain kirkon perheneuvonnan palvelua. Palaute tästä palvelusta on ollut hyvää. Toimintaa aarteistaa edelleen sen maksuttomuus, ehdoton luottamuksellisuus ja asiakaslähtöisyys. Nämä ominaisuudet voidaan liittää armon ja ripin käsitteisiin. Armo yhdistyy ajatukseen, että ihminen kohdataan sellaisenaan, olosuhteistaan riippumatta, rippi taas ajatukseen, että on olemassa paikka, jossa voi kertoa kaikista mieltä vaivaavista asioista ilman häpeää.

Mutta onko tämä aarre katoava vai katoamaton? Katoamattomana aarteena perheneuvonnassa on sen tausta-ajatus luovuttamattomasta ihmisarvosta ihmisen ollessa osaksi Jumalan kuvaa. Katoava tämä aarre voi toki myös seurakunnan omana toimintana yhteiskunnallisten muutosten vuoksi olla. Sen verran vakiintuneesta toiminnasta perheneuvonnassa on kuitenkin kysymys, että Someron asukkaiden mahdollisuus saada kirkollista perheneuvontaa tulisi varmistaa jollain tavalla myös jatkossa, mikäli mainitut muutokset toteutuvat. Onhan kirkon perheneuvontaa järjestetty Suomessa vuodesta 1944 ja Somerollakin siis vuodesta 1988.

Vuosilukuja miettiessä tulee mieleen myös toinen merkittävä ajankohta 30 vuoden takaa, joka sekin ajoittuu maaliskuun alkuun 1988. Tuolloin ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi ja kirkon aarteisto täydentyi myös tässä mielessä.

Miten tämä liittyy perheneuvontaan? Ehkä kysymys on perheneuvonnan uskottavuudesta. Kirkon työntekijärakenteen tasa-arvoistumisesta seuraa, että myös kirkon perheneuvonnan asiakaspariskunnat voivat odottaa saavansa seurakunnan perheneuvonnassa samanarvoisen kohtelun sukupuolestaan riippumatta ja kynnys palveluun hakeutumisessa näin kenties alentuu? Tämä on tärkeä ajatus perhemuotojen moninaistuessa edelleen. Perheneuvontahan ei erittele vaan on ja on ollut kaikkia perheitä varten.

Palaan lopuksi ajatukseen katoamattomista aarteista. Oli sitten perheneuvonnan kohtalo paikallisella tasolla millainen tahansa, katoamattomana aarteena on pidettävä sen kristillistä taustaoletusta kaikkien ihmisten arvokkuudesta. Tätä täydentää psykologinen ajatus, että ihmisen perusolemukseen kuuluu halu olla suhteessa toisen kanssa, halu liittyä toiseen. Näin uskon. Ja toivon perheneuvonnan olevan edelleen tässä kumppanuuden etsinnässä avuksi. Nimitetään tätä vaikka rakkaudeksi.

 

Jukka Saarela
perheneuvoja, Someron seurakunta