Jeesus – pahan vallan voittaja

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Tulevana sunnuntaina on paastonajan 3. sunnuntai. Evankeliumiteksti on Luukkaan evankeliumin 11.luvusta ja jakeet 14-23.

Päivän evankeliumin pääasia on Kristuksen hyvyys. Hän paransi mykän miehen hyvyydestään. Mies ei ollut tehnyt mitään, jolla olisi ansainnut tulla parannetuksi. Hän oli vain hiljaa ja Jeesuksen rakkaus toimi.

Mekin saamme näin suhtautua Jeesukseen. Olemme hänen edessään avuttomia, mykkiä ja sokeita, emme voi ansaita hänen apuaan. Silti hän rakastaa ja armahtaa eikä tuomitse.

Kun Jeesus näin toimii, häntä aletaan vastustaa. Ensin hämmästyivät kaikki, mutta sitten Jeesusta alettiin syyttää, että on harhaoppinen. Hän parantaa paholaisen voimalla. Toiset vaativat merkkiä taivaasta.

Näin tänäänkin. Kun Jeesuksesta saarnataan, hänen hyvyydestään, armosta ja pelastuksesta, se herättää vastustusta. Jeesuksesta opettava kirkko on konservatiivinen ja puhuu käsittämätöntä kieltä.

Samalla kuitenkin halveksittu opetus Jeesuksesta edelleen vapauttaa ihmisiä heidän taakoistaan. Lukemattomat ihmiset ovat löytäneet kirkon opetuksesta sovituksen heidän painavaan syyllisyyteen, kun heille on kerrottu, kuinka Jeesuksen veri on ottanut synnit pois. Lukemattomat ihmiset ovat löytänyt ilon ja voiman rakastaa siitä sanomasta, että Jeesuksessa Jumala on syntynyt ihmiseksi, meidän tasolle, meidän tavoitettavaksi. Lukemattomat ihmiset saavat kokea jumalayhteyttä ehtoollisessa, virrenveisuussa ja Raamatun lukemisessa. Tämä johtuu siitä, että Jeesus toimii siellä.

Kirkkoa saa arvostella, kun on aihetta. Mutta usein on niin että myös kristityt saavat samanlaista arvostelua kuin Jeesus.

Mistä tämä epäreilu syyttely johtuu? Jeesuksen mukaan siitä, että maailma on paholaisen vallassa. Paholainen ei siedä, että ihmisille opetetaan Jeesuksesta.

Sellainen puhe vapauttaa ihmiset paholaisen rakentamasta vankilasta. Sanoma Jeesuksesta rikkoo tuon vankilan, että elämän merkitys löytyy aineellisesta rikkaudesta, kuuluisuudesta ja vallasta. Sanoma Jeesuksesta ottaa aseen pois, että ihminen pitäisi yrittää omilla hyvillä teoillaan, henkisyydellään hankkia itselleen elämä.

Siksi Jeesuksen sovintotyötä opettavaa kirkkoa on aina mollattu. Paholainen on kuin ” väkevä mies, joka vartioi linnaansa ase kädessä”. Jeesus sanoo päivän evankeliumissa, että kukaan ei voi voittaa tuota voimakasta miestä, kuin joku vielä voimakkaampi. Hän ” hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti ja jakaa saamansa saalin”.

Jeesus on tuo voimakkaampi. Hän on Jumalan Poika, siis Jumala itse, mutta ihmisluonnon omaksuneena. Hän kävi taistelun paholaista vastaan, ottamalla päälleen ihmiskunnan synnit. Jeesus otti paholaiselta parhaan aseen. Hän tuli syntiseksi meidän puolesta. Hän kärsi rangaistuksen. Se merkitsee, että paholaisella ei ole mitään, millä syyttää meitä Jumalan edessä. Syntimme on sulanut ja hävinnyt Jeesuksen sovintovereen. Me uskallamme juosta hänen syliin ja luottaa siihen, että hän on luvannut armahtaa. Jeesus avaa meille koko maailman uudenlaisena, meitä rakastavan Jumalan maailmana, jossa meillä on oma tehtävä.

Evankeliumin lopussa Jeesus sanoo:” Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.”

Tämä tarkoittaa, että Jeesuksen valtakunnan ja paholaisen välillä ei ole puolueetonta aluetta. Jos haluat uskoa Jeesukseen, mutta et osaa, on Hänellä silti vahva side sinuun. Jos olet kastettu, olet hänen omansa. Ota kiinni tästä tosiasiasta.” Minut on kastettu Jeesuksen omaksi”.

Sinut on kutsuttu Jumalan perheväen aterialle, ehtoolliselle. Siellä me Jumalan lapset iloitsemme Vapauttajastamme. Me ihmettelemme armoa, joka on ottanut paholaiselta pois sen aseet, joilla piti meitä vankeinaan.

Kari Tynkkynen, nimikkolähetti Viro