Se pääsiäinen jolloin Jeesus ristiinnaulittiin, ja naiset löysivät tyhjän haudan, oli hallitsematon ja ennalta arvaamaton. Siihen pääisäiseen ei pätenyt mitkään niistä juhlavalmisteluista, joita oli etukäteen tehty. Hilpeä juhla muuttui hautajaisiksi ja ylösnousemuksen yllätykseksi.
Pienessä ajassa tapahtui enemmän kuin ihminen pystyy käsittelemään. Se käsittely jatkuu yhä. On meidän vuoro kokea pääsiäisen tapahtuman tässä maailman ajassa, omalla elämänkokemuksellamme varustettuina.
Voimme ymmärtää niiden ihmisten hämmennyksen, samaistua järkytyksen tuomaan lamaannukseen, itkeä omaa suruamme ja pettymystämme tyynyt ja nenäliinat märiksi.
Siihen raskaaseen ja kipeään on helppo samaistua. Siinä on sellaista elämän rosoa, jonka tunnemme. On lohdullista, että kukaan meistä ei ole yksin vaikeiden asioiden ja pelkojen keskellä. Jotain samaa on koettu jo kauan sitten, ja näitä samoja pelkoja ja surua on jakamassa tälläkin hetkellä sellainen joukko ihmisiä, jota ei voi edes käsittää.
Kuitenkin toivoisin, että lamaannus ei jättäisi meitä kauhistelemaan kiirastorstain kavallusta eikä jumittaisi kuoleman suruun. Toivoisin, että tässä pääsiäisessä saisimme kulkea aamuhämärissä kohti Jeesuksen hautaa. Löytää aamuauringon säteet ja avoimen haudan. Kuulla, kuinka ylösnoussut tervehtii meitä omalla nimellä. Ymmärtää, että kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä myös hyväksi. Koska kaikki ei ole ihmisen hallinnassa: lopulta hyvä voittaa. Rakkaus saa viimeisen sanan.
Lilli-Irmeli Hintsa
pappi